Paikkojen merkkaaminen virtsalla on täysin normaalia kissan käyttäytymistä, se on vähän kuin kissan käyntikortti itsestään. Virtsa on yleensä tähdätty kissan nenän korkeudelle muita kissoja varten, jolloin ne saavat tietoa mm. kissan iästä, sukupuolesta, terveydentilasta ja ”arvoasemasta”. Toisin kuin hiekkalaatikolla käyminen, merkkaus tapahtuu seisten takapuoli yleensä jotakin korkeaa esinettä kohti. Alueilla, joilla on paljon kissoja, merkkaamisen tavoitteena on suhteiden luominen ja ylläpitäminen sekä yhteenottojen välttäminen.
Joskus merkkaamisesta voi kuitenkin tulla oikea ongelma.
Mitä tehdä sisätiloissa merkkailulle?
Kissat, jotka merkkaavat ovensuihin, verhoihin ja ikkunalaudoille, saattavat kokea, että ulkona on jotakin uhkaavaa. Sen sijaan tuolin jalkoihin, sänkyyn tai kampauspöytään virtsaaminen saattaa tarkoittaa sitä, että kissa haluaa lisätä luottamusta sekoittamalla omia tuoksujaan omistajansa tuoksujen kanssa.
Puhdistaminen
Puhdista alue lämpimällä liuoksella, jossa on proteiinisaostumia poistavaa pesuainetta. Huuhtele alue viileällä vedellä ja anna sen kuivua. Suihkuta alkoholipitoisella liuoksella, jotta rasvaliukoiset aineet lähtevät pois ja anna huoneen kuivua kunnolla ennen kuin päästät kissan sinne takaisin. Voit myös ostaa kissakarkotetta lemmikkieläinliikkeestä ja suihkuttaa sitä puhdistetulle alueelle.
Lääketieteelliset syyt
Vie kissasi eläinlääkäriin varmistaaksesi, ettei käyttäytymiseen ole syynä virtsateiden sairaudet. Nämä ovat hoidettavissa, mutta hoitamattomina jopa kuolemaan johtavia tiloja, eikä niitä pitäisi sekoittaa reviirikäyttäytymisestä johtuvaan merkkailuun. Molemmat voivat kuitenkin johtaa siihen, että kissa päästelee virtsaa hiekkalaatikon ulkopuolelle, mutta syyt ja niiden hoito on täysin erilaiset.
Ehkäisy
Jotkut kissanomistajat päällystävät kissan ”käymälänä” suosiman alueen tinapaperilla, jonka päällä kissa ei mielellään tassuttele. Voit myös viedä sinne hiekkalaatikon, jotta kissa oppisi käyttämään sitä. Yksi keino on laittaa alueelle useita pieniä kuivaa kissanruokaa sisältäviä kulhoja, koska kissa ruokailee mielellään siistissä ympäristössä, ei omassa ”käymälässään”.
Vältä rankaisua, sillä on harvinaista yllättää kissa itse teossa, ja jos sitä toruu jälkeenpäin, se ei ymmärrä, miksi olet sille vihainen, mikä vain lisää sen levottomuutta, ja näin ollen voi vain pahentaa ongelmaa. Rajoita kissasi pääsyä mahdollisille epätoivotuille alueille talossa ja pienennä kissan aluetta pitämällä joitakin ovia kiinni.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kissan kasvoissa olevat rauhaset erittävät rauhoittavia yhdisteitä. Hieromalla vanulla tai harsolla kissan poski- tai leukarauhasia ja sen jälkeen tartuttamalla tuoksun merkatuille alueille voit vähentää kissan levottomuutta, joka on sen epätoivotun käyttäytymisen takana.
Kollikissan kastrointi lopettaa merkkailun 80 %:ssa tapauksista – ja yleensä vaikutus on välitön. Vaikeissa tapauksissa keskustele eläinlääkärisi kanssa käyttäytymisterapiasta tai lääkehoidoista.