Monet ihmiset haluavat mieluummin aikuisen kissan kuin kissanpennun. Rotukissoja voi hankkia kasvattajilta, kun taas maatiais- ja sekarotuisia kissoja saa esimerkiksi kissojen löytökodeista ja eläinsuojeluyhdistyksiltä. Yleensä eläinsuojeluyhdistykset ja löytökodit vaativat pienehkön maksun hyvityksenä eläinlääkäri- ja hoitokuluista. Tärkeintä on eläimen hyvinvointi, joten eläinsuojeluyhdistykset haluavat leikata, rokottaa ja laittaa mikrosirun kissalle tunnistusta varten ennen kuin ne annetaan uudelle omistajalle.
Vanhempi kissa saattaa olla paras vaihtoehto olosuhteesi huomioonottaen, mutta muista, että monet kissat joutuvat huostaan erilaisista syistä johtuen. Jos kissaa ei ole otettu huostaan suoraan kadulta tai metsästä, yhdistyksillä pitäisi olla melko hyvä käsitys kissan taustoista. Tämä auttaa sinua tekemään päätöksen sinulle oikeasta kissasta. Ennen kuin teet päätöksen kissan ottamisesta sinun on kuitenkin otettava huomioon omat elintapasi ja niiden vaikutukset kissan elämään, sekä millaiseen ympäristöön kissa tulisi.
Mitä odotat kissalta?
Kissat tuovat läheisyyttä, kumppanuutta, henkistä tukea ja saavat sinut tuntemaan itsesi tarpeelliseksi. Tämä koskee erityisesti yksin eläviä ihmisiä. Lapset voivat tuntea, että heillä on uskollinen ystävä, jonka kanssa jakaa salaisuudet samalla, kun saavat kokea vastuullisuutta huolehtiessaan toisesta elävästä olennosta. Lemmikin kanssa eläminen on yleensä erittäin hyödyllistä sekä fyysiselle että henkiselle terveydelle.
Jos sinulla on vahva tarve hoivata uutta lemmikkiäsi, valitse hellyydenkipeä kissa, joka nauttii siitä, kun se saa istua sylissäsi hellittävänä, esimerkiksi ikääntynyt kissa, terveydenhoitoa vaativa kissa, tai vaikka pitkäkarvainen kissa, joka tarvitsee säännöllistä harjausta. Itsenäinen, aikaisemmin villinä elänyt kissa pitää todennäköisesti mieluummin vapaudesta ja siitä, että se saa juoksennella ympäriinsä ja viihtyä omissa oloissaan.
Minkälaisessa elinympäristössä asut?
Asutko suuren tien varrella tai kaupungissa? Tällöin sisäkissa olisi sopivin. Jos taas asut maaseudulla, on vapautta kaipaava ulkona löytöretkiä tekemään tottunut kissa parempi vaihtoehto. Kissat, jotka ovat tottuneet kuljeskelemaan ulkona, tuntisivat itsensä vangiksi, jos joutuisivat olemaan neljän seinän sisällä koko loppu elämänsä. Toisaalta sisäelämään tottuneet kissat voivat tuntea olonsa todella pelokkaaksi, jos joutuvat ulos. Muista että kissaa kannattaa ulkoiluttaa vain valjaissa ja taluttimessa.
Kuinka paljon sinulla on aikaa?
Kiireinen elämänrytmimme merkitsee usein sitä, että vietämme yhä vähemmän aikaa kotona. Kissat sopeutuvat yleensä hyvin itsenäiseen elämään, erityisesti, jos niillä on pääsy ulkotiloihin. Siitäkin huolimatta useimmat kissat viihtyisivät paremmin, jos ne saisivat seuraa toisesta kissasta poissa ollessasi, joten miksipä et ottaisi samalla kahta kissaa – ihanteellisessa tapauksessa kaksi sellaista kissaa, jotka tuntevat toisensa entuudestaan, ja tulevat toimeen keskenään. On tärkeää saada sisäkissalle seuraa, jos vaihtoehtona on yksin oleminen suurimman osan ajasta.
Onko sinulla muita lemmikkejä kotona?
Kotikissa on itsenäinen saalistaja. Siitä huolimatta monet kissat voivat solmia vahvoja siteitä toisten kissojen kanssa, aivan kuten ihmistenkin – ja joissakin tapauksissa myös koirien kanssa. Kissat, joilla on huonoja kokemuksia koirista, tai ei kokemusta ollenkaan, eivät todennäköisesti olisi onnellisia, mikäli joutuisivat samaan kotiin koiran kanssa. Jos sinulla on, tai aiot hankkia koiran, valitse kissa, joka on menneisyydessään asunut onnellisesti koiran kanssa.
Onko sinulla varaa kissaan?
Otathan huomioon kaikki kissasta aiheutuvat kulut, kuten ruoka- ja eläinlääkärikulut (säännölliset rokotukset, madotukset ja vuositarkastukset) sekä mahdollinen vakuutus. Mikäli aiot matkustaa, on otettava huomioon myös kissasta aiheutuvat matkustus- tai vaihtoehtoisesti hoitokulut. Sinun on myös hankittava ruokakupit, kissanpeti, kissanhiekkalaatikko, raapimispuu, kissanhiekkaa, harja ja leluja – nämä ovat esineitä, jotka pitää myös uusia säännöllisesti.