Erikoisruokavaliot

Viimeisten 20 vuoden aikana tieteellisen kehityksen harppaus on tehnyt mahdolliseksi lemmikkieläinten korkealaatuisten erikoisreseptien kehittelyn. Ne vaihtelevat painonhallinnan ja herkän mahan tuotteista ruokavalioihin, joilla hoidetaan yksittäisiä sairauksia, kuten koirien diabetesta tai munuaisten vajaatoimintaa. Joitakin tuotteita käytetään vain rajoitetun hoitojakson ajan, kun taas toisista lemmikki voi hyötyä koko elämänsä ajan. Viimeisimmät edistysaskeleet lemmikkieläinruokien kehityksessä mahdollistavat jopa lääkityksen lopettamisen.

Terveysongelmia

On olemassa valikoima ruokia, jotka on kehitetty tietyistä vaivoista kärsivien koirien ravitsemuksellista hoitoa varten. Nykyisin eläinlääkärien määräämät erikoisruoat ovat merkittävässä asemassa eläinlääketieteen käytännön työssä, koska ne toimivat apuna monien koirien sairauksien hoidossa joko ainoana hoitokeinona tai osana kokonaishoitoa. Niiden reseptien perustana on usein merkittävä tieteellinen tutkimus, minkä ansiosta erikoisruoka tarjoaa ravintoaineita oikeassa suhteessa täyttäen samalla erityisvaatimukset. Terveysvaikutteiset ruoat voivat tukea lääkitystä tai korvata sen kokonaan, sekä parantaa merkittävästi koiran mahdollisuutta elää pidempään ja terveempänä kuin ilman erityisruokavaliota.

Eläinlääkärien yleisesti määräämät erityisruokavaliot tarjoavat apua koirille, jotka kärsivät seuraavista terveysongelmista ja sairauksista:

  • sydänsairaudet, korkea verenpaine tai turvotus
  • diabetes mellitus, ummetus ja ripuli.
  • dermatiitti eli ihotulehdus ja muut iho-ongelmat.
  • ruoansulatuselimistön vaivat, kuten ohutsuolen tulehdus, mahakatarri ja ärtyneen paksusuolen syndrooma
  • vaikeat ruoka-aineallergiat tai yliherkkyydet
  • nivelvaivat (tai terveille koirille, joilla on riski saada nivelongelmia)
  • munuaisten vajaatoiminta tai maksan sairaudet
  • ylipaino
  • virtsateiden ja –rakon ongelmat

Erityisruokia on tarjolla myös ajaksi, jolloin koira on menossa leikkaukseen tai toipumassa siitä, tai jos se kärsii ravitsemuksellisesta stressistä (kuten puutostiloista).

Allergiat

Noin 10 % kaikista koirien allergioista ovat ruoka-aineallergioita, joten on selvää, että ruokavaliolla on suuri merkitys allergiaoireiden hoidossa, ja sillä voidaan hoitaa oireita, kuten ihon kutinaa, toistuvia korvatulehduksia, karvanlähtöä, kihelmöiviä kohtia ja hiertymiä ihossa, oksentelua ja ripulia. Yleensä allergia johtuu joistain tietyistä allergisoivista proteiineista, joiden yleisimpiä lähteitä ovat naudanliha, maitotuotteet, kana, vehnä, kananmunat, maissi ja soija. Proteiininlähteen vaihtaminen toiseen vaihtoehtoon, kuten lampaaseen, riistaan, tai vehnän vaihtaminen toiseen hiilihydraatinlähteeseen, kuten riisiin, tuo yleensä helpotuksen oireisiin.

Erikoistuotteet

Ylipaino on yksi yleisimmistä koirien terveysongelmista. Syy on yksinkertaistettuna liian vähän liikuntaa ja liikaa ruokaa. Onkin tärkeää kamppailla ongelmaa vastaan tarkkailemalla sekä koiran saamaa energiamäärää (ravintoa, jonka se nauttii) että koiran kuluttamaa energiamäärää (liikunnan kautta). Annoskokojen roima pienentäminen ei ole suositeltavaa, koska silloin vaarana on puutostilat. Sen lisäksi nälkäiset koirat alkavat herkemmin etsiä ruokaa muualta, kuten roskakoreista ja ystävällisiltä naapureilta. Ruokkimalla koiraa erityisillä kevyttuotteilla varmistat, että koira saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet ja sen vatsa tulee täyteen, koska annoskoot pysyvät normaaleina, vaikka energiaa tulikin nautittua vähemmän.


Purinan tuotteet erikoisruokavalioihin

Purina tarjoaa erikoistuotteita, jotka on kehitetty täyttämään koirien terveydentilasta johtuvat ravitsemukselliset erityisvaatimukset. Klikkaa tuotemerkkiä saadaksesi lisätietoa.
Allergiat
PRO PLAN

Painonhallinta
PRO PLAN

BENEFUL

FRISKIES

Herkille koirille
PRO PLAN

PURINA ONE