Vaikka pitäisitkin hyvää huolta koirasi terveydestä, on hyvä viedä koira eläinlääkärin tarkastukseen kerran vuodessa. Sen lisäksi, että koiran mahdolliset vasta ilmenneet vaivat pystytään selvittämään ennen kuin niistä seuraa vakavia ongelmia, säännölliset terveystarkastukset auttavat myös pitämään koiran rokotukset ajan tasalla ja sinulla on mahdollisuus saada enemmän tietoa kaikista itseäsi askarruttavista asioista.
Terveystarkastukset
Terveellekin koiralle tehtävät terveystarkastukset ovat tärkeitä, koska eläinlääkäri voi huomata pienetkin muutokset koiran terveydessä. Olisi suositeltavaa viedä koira terveystarkastukseen vähintään kerran vuodessa, tai useammin, jos koira on vanha, tai sillä on erityisiä terveydenhoitoon liittyviä tarpeita. Säännölliset terveystarkastukset ovat erittäin hyödyllisiä, koska sairauden ehkäisy on tehokkaampaa kuin sen hoito. Joten älä viivyttele eläinlääkärillä käyntiä viime hetkeen asti.
Rokotukset
Käymällä säännöllisesti paikallisella eläinlääkäriasemallasi, varmistat, että koirasi rokotukset ovat ajan tasalla. Voimassa oleva rokotusohjelma kannattaa tarkistaa eläinlääkäriltä. Pentu rokotetaan ensimmäisen kerran 12 viikon iässä kolmois/neloisrokotteella (penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvoripuli ja mahdollisesti kennelyskä). 16 viikon iässä kolmois/neloisrokotteesta annetaan tehoste ja lisäksi annetaan rabies-rokote. Vuoden iässä koira rokotetaan jälleen, kolmois/neloisrokote ja rabies. Tämän jälkeen kolmois/neloisrokote ja rabies annetaan yleensä kahden vuoden välein. Vuosittaisiin rokotuksiin kuuluukin normaalisti vain kennelyskärokote. Jos kuitenkin matkustatte ulkomaille tai harrastatte metsästyskokeita, voi rokotusohjelma olla tiukempi. Kysy tätä eläinlääkäriltäsi.
Käytös
Hyödynnä vuosittaista tarkastusta myös kysyäksesi epätavallisesta käytöksestä. Olipa kyseessä sitten liika haukkuminen, pureminen tai kenkien syöminen poissa ollessasi, käytöshäiriöitä voidaan yleensä kontrolloida, jos niihin puututaan aikaisessa vaiheessa. Eläinlääkäri voi ohjata teidät käyttäytymisneuvojan luokse.
Kirput, punkit ja madot
Toinen asia, josta sinun pitäisi keskustella eläinlääkärisi kanssa, on loisien ehkäisy. Kannattaa muistaa, että kirput, tai niiden munat, voivat elää asunnossa jopa kuukausia ilman koiraa. Eläinlääkäri voi myös tunnistaa heisimadon ja tarjota parhaat mahdolliset keinot niiden tuhoamiseen.
Hampaidenhoito
Eläinlääkäri tarkastaa myös koiran hampaat selvittääkseen, onko tarvetta hampaiden puhdistukselle, ja kuinka usein se pitäisi tehdä. Tämä on myös hyvä hetki arvioida kotona tehtävässä hampaidenhoidossa tarvittavat välineet ja toimenpiteet.
Ikääntyneet koirat
Mikäli koirasi on tulossa vanhaksi, voit keskustella koiran erityistarpeista eläinlääkärin kanssa. Aivan kuten ihmiset, ikääntyvät koiratkin voivat kärsiä monista vaivoista, kuten nivelreumasta, näön tai kuulon heikentymisestä tai huonomuistisuudesta tai jopa dementiasta. Onneksi moniin ongelmiin on olemassa hoitokeinoja, kuten lääkehoitoja. Voit myös helpottaa seniorin elämää tekemällä pieniä muutoksia sen elinolosuhteisiin.