Rokotukset

Säännöllisesti suoritetut rokotukset antava koiralle elinikäisen suojan vakavia, joskus jopa hengenvaarallisia, virusten aiheuttamia tauteja vastaan. Verenkiertoon joutuessaan rokote ”matkii” tiettyä bakteeria tai virusta, ja laukaisee kehon oman immuunivasteen. Näin immuunijärjestelmä on valmis torjumaan ulkoa tulevien virusten hyökkäykset.

Ennen rokotuksia koiralle on aina tehtävä madotus vähintään viikkoa ennen rokotusta. Pennut tulee rokottaa ensimmäisen kerran 12 viikon iässä, jolloin niille annetaan kolmoisrokote (parvo, penikkatauti ja tarttuva maksatulehdus) tai neloisrokote (edellisten lisäksi myös kennelyskä). Tästä rokotteesta annetaan tehoste pennulle 16 viikon iässä, jolloin annetaan myös rabies/raivotautirokotus. Suositellaan, että kolmois/neloisrokotetta ja rabiesrokotetta ei annettaisi samalla kertaa. Seuraavan kerran koira rokotetaan vuoden iässä kolmois/neloisrokotteella ja rabiesrokotteella. Sen jälkeen rokotukset uusitaan tavallisemmin 2-3 vuoden välein. Kysy eläinlääkäriltäsi rokotusohjelmaa ja sen aikataulua. Suomessa nykyään vaadittavia rokotuksia ovat:

Penikkatauti

Vaarallinen tauti, joka vaikuttaa hengityselimiin, ruoansulatuselimistöön ja hermostoon. Useimmiten se leviää hengitysteitse, ja ainoa tapa suojautua penikkatautia vastaan on voimassa oleva rokotus.

Koska: Pentu tulee rokottaa 12-14 viikon vanhana ja uusia noin 16 viikon iässä. Rokotus uusitaan, kun koira on vuoden ikäinen ja sen jälkeen 2-3 vuoden välein.

Tarttuva maksatulehdus

Tämä vaarallinen tauti vaikuttaa maksaan, munuaisiin ja verisuonien soluihin. Se aiheuttaa kuumetta, janoa ja ruokahalun puutetta. Lisäksi ilmenee vatsaontelon kiputiloja, maksan tuhoutumista ja verenvuotoa.

Koska: Rokotus annetaan samassa aikataulussa kuin penikkatautirokotekin.

Parvo

Parvo on yleinen ja usein hengenvaarallinen infektio, joka aiheuttaa ripulia, oksentelua ja kuumetta.

Koska: Rokotus annetaan samassa aikataulussa kuin penikkatautirokotekin.

Rabies

Rabiesta kutsutaan joskus myös raivotaudiksi ja ihmiseen tarttuessaan vesikauhuksi. Se tarttuu useimmiten pureman välityksellä.

Koska: Pentu rokotetaan rabiesta vastaan noin 16-viikkoisena ja uusitaan koiran ollessa vuoden vanha ja sen jälkeen kahden vuoden välein.

HUOM! Rokotusmääräykset vaihtelevat.

Esimerkiksi ulkomaan matkat, näyttely- tai metsästyskoiraharrastukset saattavat vaatia normaalista poikkeavia rokotuksia (esim leptospiroosi). Lisäksi koirien ”perusrokotusten” tarve voi vaihdella. Tarkista aina voimassa olevat rokotusohjeet esim. eläinlääkäriltäsi tai Eviran sivuilta.