Onko koiralla tunteita?

Onko koiralla tunteita? Tietysti niillä on, ja jokainen koiranomistaja oppii tunnistamaan koiransa tunteet niiden kehonkielen ja ilmeiden, ääntelyiden ja erityisten liikkeiden perusteella. Tunnistamme vaistomaisesti, onko koira innostunut, iloinen, surullinen, turhautunut tai hermostunut.

Siitä huolimatta asia on ollut pitkään käytösasiantuntijoiden väittelyn kohteena pääosin siitä syystä, että tunteita on äärimmäisen vaikeaa mitata. Vaikka onkin ilmiselvää, että koiralla on rikas tunne-elämä, tieteilijät eivät voi tarkkaan mitata, kuinka iloinen tai pelokas se on, ja monet ovat päätyneet olemaan välittämättä koiran tunteista, ja että niillä olisi mitään merkitystä sille, miten koira oppii tai, miten se ilmaisee itseään.

Mitä tunteet ovat?

Tunteet antavat koiralle impulssin reagoida tilanteeseen tai tapahtumaan. Esimerkiksi kielteinen tunne kuten pelko voi saattaa koiran puolustuskannalle, kun taas kosketuksen herättämä myönteinen tunne voi edistää ryhmän suhteiden luomista ja ylläpitämistä. Tunteet voidaan jakaa myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin sekä luokitella niiden voimakkuusasteen mukaan eri tasoihin. Esimerkiksi hyvän olon tunne voi olla tyytyväisyyttä tai voimakkaimmillaan suurta riemua tai hurmiota, kun taas turhautuminen voi kasvaa vihaisuudeksi tai raivoksi, ja huolestuneisuus peloksi tai kauhuksi. Erityisesti käytöshäiriöiset eläimet ilmentävät usein äärimmäisiä tunteita.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kaikilla nisäkkäillä, koirat mukaan lukien, on seitsemän perustunnejärjestelmää, jotka tekevät aistinten aivoille välittämiin viesteihin reagoimisen mahdolliseksi. Näihin seitsemän perusjärjestelmään kuuluu mm etsimisjärjestelmä ravinnon löytämiseksi, pelkojärjestelmä mahdollisiin vaarallisiin tapahtumiin reagoimiseksi, leikkijärjestelmä ja hoivavietti jälkeläisistä huolehtimiseksi sekä elintärkeiden suhteiden luomiseksi.

Kehittyneemmät ihmisaivot pystyvät prosessoimaan tunteet vieläkin hienojakoisemmin mm. rakkauden, häpeän, halveksunnan ja murehtimisen tunteina. Vaikka emme yhdistä näitä “kehittyneempiä” tunteita koiriin, ei se poista sitä tosiasiaa, että ne kykenevät tuntemaan perustunteita, kuten iloisuutta, surullisuutta, vihaisuutta ja pelkoa samalla tavoin kuin mekin.

Nykyaikaiset lemmikkien käyttäytymisasiantuntijat ovat havainneet, että tunteet ovat välttämättömiä uusien asioiden oppimiseksi (vaikka tunteita ei voitaisikaan mitata tarkasti), ja he käyttävät tunnearvioita lemmikkien käyttäytymishäiriöiden hoidon perustana. Tämän lähestymistavan edelläkävijöinä on ollut mm. Purinan konsultoima käyttäytymisasiantuntija Peter Neville soveltavan etologian keskuksessa Iso-Britanniassa (Centre for Applied Pet Ethology, COAPE) ja nykyisin useat lemmikkieläinten terapeutit käyttävät tätä lähestymistapaa menestyksekkäästi joka puolella maailmaa. Asiasta löytyy lisätietoa englanninkielisellä sivustolla: www.coape.org.

Tunneongelmat

Koirien tunteiden tunnistaminen edistää myös käyttäytymishäiriöiden hoitoa, jolla etsitään ratkaisuja esimerkiksi aggressiivisuuteen, liialliseen nuolemiseen ja kapsutteluun ja hermostuneisuuteen. Yleensä arvioinnissa käytetään kolmea tasoa:

  • Koiran tunnearviointi ongelman ilmenemisen alkuvaiheessa
  • Mielialan arviointi, jossa selvitetään, miten koira yleensä tuntee ja käyttäytyy
  • Tukeva arviointi, jossa selvitetään tarkasti niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät, jotka ylläpitävät ongelmakäyttäytymistä mahdollisesti useista hoitoyrityksistä huolimatta.

Ottamalla huomioon koiran tunteet sen sijaan, että tarkastelisi pelkästään koiran käyttäytymistä, eläinten käyttäytymisasiantuntijat ovat saamassa tehokkaampia työkaluja näiden ongelmien ratkaisemiseen.