Koirat ja lapset

Kun perheessä on koira, kehittyy lapsille vastuuntuntoa jo pienestä pitäen. On osoitettu, että koirien kanssa kasvaneet lapset ovat aikuisina muita sosiaalisempia, sekä ihimisten, että eläinten kanssa. Heillä on usein myös parempi kommunikointitaito eikä heille kehity niin helposti eläinperäisiä allergioita. Lapset saattavat kuitenkin olla aivan liian innokkaita solmiessaan suhteita lemmikkiin. Niinpä aikuisen ohjeistusta tarvitaan, varsinkin jos lapset ovat kovin nuoria.

Vauvat

Kun kyseessä on pikkuvauva, koiran suhtautuminen häneen riippuu sen geeneistä, luonteesta ja kokemuksista.

Minimoidaksesi ongelmia, varmista, että koiran makuupaikka, ruokakuppi, vesiastia, lelut yms ovat rauhallisessa paikassa. Jos tarpeen, vaihda näiden sijaintia (jos esimerkiksi koiran ”huoneesta” on tullut lastenhoitotila).

Kun lapsesi alkaa taapertaa, koirasi haluaa levätä ja ruokailla rauhallisessa paikassa. Voit vaikkapa asentaa koira-lapsi portteja tai voit järjestää koirallesi oman häkkialueen. Siihen koira on syytä totuttaa hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Kun koira on omassa ”pesässään”, sinä voit olla rauhallisin mielin tietäen, että lapsesi voi liikkua turvallisesti ja samalla koira saa pitää oman turvapaikkansa.

Vauvan tulo muuttaa koirasi reviirin normaalia tuoksua ja tämä saattaa aiheuttaa koiralle tunnemyllerryksiä. Joku koira voi murjottaa, joku kiihottuu ja joku haluaa entistä enemmän huomiota. Koiraa rentouttavia feromonivalmisteita saa eläinlääkäreiltä ja niitä voi sijoittaa koiran uusiin elintiloihin jo ennen vauvan tuloa.

Makupalat ja huomionosoitukset vauvan läsnäollessa auttavat koiraa yhdistämään mukavat asiat vauvaan! Koiraa ei pitäisi hyväillä tai lohdutella, kun on huolissaan vauvan ja koiran suhteesta, se vain lisää koiran hermostuneisuutta. Sen sijaan voit odottaa koiran rauhoittumista tai leikkiä sen kanssa toisessa huoneessa. Useimmiten koira kuitenkin ottaa lastenhoitajan roolin, ja tästä on paljon hyötyä lapsen varttuessa – koira on kasvuikäiselle sekä suojana että leikkikaverina. Vältä syöttötuolin muuttumista koiranruokintapaikaksi, älä opeta koiraasi odottamaan putoilevia ruoanmurusia!

Vanhemmat lapset

Useimmat koirat pitävät vauvoista, koska ne tuovat kotiin enemmän vieraita ja samalla myös lisää huomiota koiralle! Lapsen kasvaessa itsenäisemmäksi ja liikkuvammaksi uutuudenviehätys alkaa hävitä. Ryömivä vauva voi yllättää koiran ja vauvan kiljahdukset ja parkaisut voivat olla koiran mielestä pelottavia.

Oma turvapaikka on nyt koiralle tarpeellisempi kuin koskaan. Koira ei pidä siitä, että sitä jahdataan vaikka jahtaaja olisi omistaja, joka haluaisi olla sille ystävällinen. Vielä vähemmän koiraa miellyttää pienen taaperon periksiantamattomuus. Vanhempien tulee neuvoa lapsia koiran käsittelyssä kunnes he ovat varmoja, että lapset ovat riittävän vanhoja ymmärtääkseen lähestyä koiraa rauhallisesti ja käsitellä sitä hellästi. Lasten pitää myös osata lukea koiraa: haluaako se lapsen lähestymistä vai ei. Lapsi ei liioin saa nostaa koiraa ennen kuin on riittävän vahva pitämään sitä kunnolla.

Pallojen ja lelujen heitteleminen, istuminen hiljaa koiran vieressä ja silittäminen, jos koira niin tahtoo, ovat loistavia tapoja tutustuttaa lapsi koiraan ja opettaa hänelle toisten luontokappaleiden erilaisten mielialojen kunnioittamista. Tee näistä kokemuksista nautinto sekä lapselle että koiralle, kehu ja kiitä molempia ja anna koiralle makupala. Näin autat niitä muodostamaan välilleen oikealaisen suhteen.

Vanhemmille lapsille kannattaa opettaa, miten koiraa koulutetaan ja näin jakaa vastuuta ulkoiluttamisissa ja treeneissä.

Muutamia vihjeitä:

  • Kiellä lapsia jahtaamasta koiraa
  • Opeta lapsia paijaamaan koiraa oikealla tavalla, ja opeta koiraa reagoimaan lasten käskyihin
  • Neuvo lapsille, mistä kohtaa koiraa on paras paijata – päästä ja selästä
  • Kiellä vetämästä hännästä
  • Kiellä häiritsemästä koiraa, kun se syö, lepää tai on tarpeillaan
  • Kehota lapsia pesemään kätensä koiran paijaamisen jälkeen