Koirat rakastavat leikkimistä ja puuhastelua ja se on hyvin palkitsevaa myös omistajalle. Se vahvistaa välillänne olevaa sidettä ja on terveellistä liikuntaa teille molemmille. Leikki on usein myös tärkeä osa koiran koulutusta, mutta koiralle myös mahdollisuus tyydyttää lajinmukaista käyttäytymistään. Älä rajoita mielikuvitustasi leikkiessäsi koirasi kanssa – leikkiminen on paljon muutakin kuin päivittäinen kävely läheiseen puistoon, jossa koirasi saa juosta vapaana. Tässä muutamia vinkkejä, joilla teette leikkimisestä mielenkiintoista ja hauskaa – teille molemmille.
Piiloleikki
Tähän leikkiin tarvitsette avustajan. Avustaja menee piiloon mukanaan koiran lempilelu tai lempiherkku. Aluksi kannattaa leikkiä helpottaa niin, että koira näkee mihin avustaja piiloutuu. Anna koirallesi käsky ”Missä!” tms. ja kannusta koiraasi etsimään avustaja, joka antaa koiralle lelun tai namin kun koira löytää hänen luokseen. Kehu koiraa! Vaikeuta leikkiä pikkuhiljaa pidentämällä matkaa, äläkä enää näytä koiralle mihin etsittävä on piiloutunut (etsittävä menee piiloon esim. pienen mäen taakse). Harhauta koiraa kun avustaja menee piiloon, niin että se ei näe, mihin avustaja piiloutuu. Piiloina voi olla erilaisia paikkoja ja etsittävä voi jopa liikkua. Pidä kuitenkin aina mielessä, ettet vaadi koiralta liikaa ja että piiloleikin pitää olla koiralle hauskaa.
Etsi nami!
Pyydä koiraasi odottamaan. Jos se ei osaa vielä “Paikka” tai “Odota” käskyä, voit pyytää avustajaa pitelemään koiraa. Näytä koirallesi nami ja laita se näyttävästi esimerkiksi tyynyn alle tai tuolin taakse. Palaa koirasi luokse ja sano ”Etsi” ja kannusta koiraasi etsimään herkkupala. Tätäkin leikkiä voi vaikeuttaa kun koira oivaltaa sen. Ole piilottavinasi herkku moneen paikkaan ja laita se vain johonkin niistä. Näin koira joutuu tekemään enemmän töitä herkkua etsiessään. Herkkuja voi piilottaa myös useamman. Pidä kuitenkin itse silmällä montako herkkua olet piilottanut ja mihin. Kun koira löytää viimeisen herkun, sano sille ”Vapaa” tai ”Loppu”, mikä tarkoittaa, että nyt leikki on lopussa. Koiran voi jättää odottaman myös toiseen huoneeseen, jolloin se ei näe mihin herkkuja piilotat. Piilota herkkuja myös muualle kuin lattiatasoon, sohvan käsinojalle, kirjahyllyyn jne., kuitenkin vain sellaisiin paikkoihin mihin koira yltää.
Jäljestys
Jäljestys on hauskaa, mutta se vaatii hieman harjoittelua. Aloita laittamalla koirasi pitkään liinaan tai esimerkiksi fleksiin. Älä käytä kuristuspantaa vaan tavallista kaulainta. Jätä koirasi odottamaan tai käytä avustajaa apuna pitelemään koiraa. Lähde koiran edestä kävelemään noin 20 metrin matka ja näytä koirallesi lelua tai herkkua. Laahaa jalkoja, jotta maahan jäisi mahdollisimman vahva hajujälki. Voit myös vetää lelua tai herkkua perässäsi jälkeä pitkin, tämä saa ehkä koiran pitämään kuononsa paremmin maassa eikä rynnistämään palkinnon luo. Jätä palkinto jäljen päähän ja palaa tarkasti samaa jälkeä takaisin. Anna koirallesi käsky esim. ”Jäljestä” ja rohkaise koirasi nuuskimaan maata, josta jälki lähtee, kunnes koira seuraa jälkeä ja löytää palkinnon. Ajan myötä voit pidentää jälkeä ja tehdä jälkeen vaikka kulmia. Jäljestysleikki sopii parhaiten metsäiseen maastoon, asfaltti on usein hyvin vaikea, koska siihen haju ei tartu yhtä vahvasti kuin metsämaastoon. Älä tee jälkiä toistensa päälle äläkä kovin vilkkaaseen paikkaan. Se voi olla koiralle liian vaikeaa.
Aarteen etsintä
Tätä leikkiä kannattaa leikkiä vasta sitten kun koirasi on oivaltanut jäljestysleikin. Kun olette ulkona lenkillä, pudota lelu jäljillenne niin, ettei koira huomaa. Jatkakaa matkaa vähän matkaa (aluksi vain muutama metri). Pysähdy ja anna koirallesi käsky ”Jäikö lelu” ja rohkaise lemmikkiäsi palaamaan takaisin reittiänne kunnes lelu löytyy. Aluksi tätä kannattaa harjoitella hihnassa, jolloin koira ei pääse ryntäilemään ympäriinsä vaan pysyy reitillä. Harjoitusta voi vaikeuttaa pidentämällä matkaa ja vaihtamalla lelu vaikka omaan lapaseen, pipoon, avainnippuun jne. Älä koskaan heitä esinettä syrjään jäljeltä, koska koira käyttää hajujälkeäsi esineen etsimiseen.
HUOM! Kaikissa näissä edellä mainituissa leikeissä etsitään, mutta keksi jokaiselle leikille oma ” Etsi” sana. Muuten koiran voi olla vaikea hahmottaa etsitäänkö nyt ihmistä, namia vai lelua ja pitäisikö jäljestää kuono maassa vai juosta ympäriinsä ilmavainua käyttäen.
Noutamisleikki
Voit opettaa koiraasi noutamaan, ilman että poistut edes TV:n edestä. Näytä koirallesi lelua ja kun koirasi haistaa tai koskettaa lelua kuonollaan, sano ”Hae” ja palkitse koiraasi namilla.
Kun koira oppii nuuskaisemaan lelua kuonollaan aina kun tarjoat sille lelua ja sanot ”Hae”, tarjoa sitä koirallesi uudelleen ilman palkkiota. Tämä voi olla hieman haastavaa, joten toista käsky uudelleen, jolloin koirasi tahtoo kovasti näyttää kuinka fiksu se on. Koirasi luultavasti yrittää niin kovasti, että se tökkää lelua kovastikin tai ottaa sen jopa suuhunsa. Kehu koiraasi ja anna palkinto. Tästä eteenpäin palkinto tulee siis ainoastaan siitä että se tökkää lelua kovasti tai ottaa lelun suuhunsa. Noutamista kannattaa opetella hyvin hitaasti vaihe vaiheelta. Aluksi palkintoon riittää siis nuuskaisu, sitten kosketus ja lopuksi lelun ottaminen suuhun kun sanot sille ”Hae”. Älä siirry seuraavaan vaiheeseen ennen kuin olet 100 % varma, että koirasi osaa ja ymmärtää edellisen vaiheen.
Kun koirasi ottaa lelun käskystä suuhun, voitte siirtyä eteenpäin. Pudota lelu lattialle ja sano ”Hae”. Kun koirasi oppii nostamaan sen maasta sinulle, voit taas vaikeuttaa leikkiä heittämällä lelun hieman kauemmaksi joka kerta. Palkitse koira vain silloin kun se tuo lelun sinulle.
Teidän ei tarvitse leikkiä vain olohuoneessa. Kun koira osaa leikin säännöt, niin voitte leikkiä noutamisleikkiä lenkillä tai pihalla. Ole varovainen: noutoleikki voi helposti muuttua myös ”Jahtaa minua” leikisi tai ”Taisteluleikiksi” – Ne leikit koira yleensä voittaa aina.