Opeta koiranpentu hyville tavoille

Koiranpennut syntyvät koiriksi ja oppivat sisarustensa kanssa olemaan koiria. Ne hyppivät, haukkuvat, näykkivät ja jopa purevat. Kuten pian opit, useimmat normaalit, terveet koiranpennut käyvät läpi erilaisia vaiheita, jotka ehkä saavat sinut miettimään miksi halusit koiranpennun. Mutta rajojen ja rakkauden avulla voit kasvattaa koiranpennustasi hyväkäytöksisen aikuisen koirakansalaisen.

Sosiaaliset taidot

On tärkeää tutustuttaa koiranpentu moniin erilaisiin ihmisiin, koiriin ja asioihin kun se on vielä riittävän nuori ja omaksuu kaiken normaalina ympäristössään. Ensimmäinen suuri oppimisvaihe alkaa kun pentu on noin kolmen viikon ikäinen ja sen silmät ja korvat ovat avautuneet. Se alkaa tutkia ympäristöään.

Seuraava vaihe on 7-12 viikon iässä, joka ikävä kyllä osuu juuri siihen aikaan kun eläinlääkärisi neuvoo sinua pitämään pentusi poissa julkisista paikoista koska se ei vielä ole saanut rokotuksia. Niin tai näin, on kuitenkin keinoja, joilla tästä ristiriidasta huolimatta voit varmistaa, että pennustasi kasvaa ympäristöönsä sopeutunut ja sosiaalinen koira.

Sosiaalistamissuunnitelma

  • Jos et voi viedä koiranpentuasi matkalle maailmaan, tuo maailma pentusi luo!
  • Kutsu ihmisiä kotiisi tutustumaan pentuusi. Muista kutsua eri-ikäisiä miehiä ja naisia, laihoja ja lihavia, pitkiä ja lyhyitä jne. Jollakin voi olla parta ja toisella möreä ääni. Myös lapset voivat tutustua pentuun aikuisen opastuksella. Varusta kaikki vieraat nameilla, joista koirasi pitää!
  • Pyydä ystäviäsi tuomaan teille kylään kilttejä ja varmasti rokotettuja ja terveitä aikuisia koiria. Myös leikkitreffit pentuesisarusten tai emän kanssa voivat olla hyvä idea.
  • Myös muut samanikäiset pennut ovat mukavia leikkikavereita. Jotkut eläinlääkäriasemat mm. järjestävät nk. leikkitapaamisia.
  • Vie koiranpentusi autolla ajelulle. Näin pentusi tottuu automatkusteluun. Se voi myös auton kyydistä kuulla moottoripyörän ääntä, hälytysajoneuvojen ääniä jne.
  • Mieti millaisiin asioihin pentusi mahdollisesti törmää elämänsä aikana ja kirjoita näistä asioista lista.
  • Käy lista läpi ja huolehdi siitä, että ehditte tutustua näihin kaikkiin asioihin tämän ajanjakson aikana. Eikä vain yhtä kertaa, vaan toistuvasti
  • Muista kuitenkin, että pentu tarvitsee myös rauhoittumista eikä sosiaalistamisen tarkoitus ole rasittaa pentua aamusta iltaan uusilla ärsykkeillä.

Uuteen asiaan tutustuminen

Kun pentusi kohtaa jonkin uuden asian, viestitä omalla olemuksellasi rauhallisuutta, ihan kuin mitään huolestuttavaa ei olisi lähelläkään. Älä hermostu äläkä panikoi, pentu ”lukee” lähettämiäsi signaaleja ja luulee, että jokin on vialla. Pienet kehut silloin tällöin, herkulliset namit ja erityisesti rauhallinen asenne on kaikki mitä tarvitset. Dramaattinen käyttäytyminen vain lisää pentusi huolta.

Ulos maailmaan

Kun pentusi rokotukset ovat kunnossa 16 viikon iästä alkaen, voitte lähteä rohkeammin liikkeelle ympäristöönne.

  • Kävele pentusi kanssa aluksi hiljaisilla kaduilla ja siirtykää pikkuhiljaa vilkkaammille alueille, myös kaupungin keskustaan.
  • Vie pentusi kauppakeskukseen, istu penkillä ja katso pennun kanssa kun ihmiset kävelevät ohi. Monet ohikulkijat haluavat varmasti tulla tutustumaan pentuun ja sehän on vain plussaa.
  • Harjoitelkaa julkisissa liikennevälineissä kulkemista. Aloittakaa istumalla rauhassa bussiasemalla ja totutelkaa bussien pitämiin ääniin. Sen jälkeen voitte tehdä lyhyitä bussimatkoja esimerkiksi yhden pysäkinvälin verran.
  • Käykää erilaisissa paikoissa, joihin koirilla on lupa tulla mukaan. Suomessa ainakin eläinkauppoihin voi yleensä viedä koiran.
  • Vie pentusi puistoon ja meren rannalle (tarkista ensin, että se on luvallista) sekä kaikkiin erilaisiin ympäristöihin, mitä vaan keksit
  • Muista taas harjoitella samoja kokemuksia niin usein kuin mahdollista

Nimen oppiminen

  • Sano pentusi nimi uudelleen ja uudelleen kun jotain miellyttävää tapahtuu, kuten esimerkiksi silloin kun tarjoat sille ruokaa tai kutsut sen hellittäväksi.
  • Älä koskaan toru pentua nimeltä tai huuda pennun nimeä vihaisella äänellä – pennun on hyvä oppia yhdistämään nimi mukaviin asioihin.
  • Varmista että kaikki perheenjäsenet ovat tarkkoja – jos pentusi nimi on Ben, käytä Ben-nimeä, äläkä vielä hellittele pentua muilla nimillä (Benjamin, Bennie tai Benji), muut nimet vain sekoittavat pientä pentua. Myöhemmin kun koira tuntee nimensä, voi sitä toki hellitellä muillakin nimillä.

Puremisen estäminen

Pentusi tulee oppia, että on väärin purra tai näykkiä ihmistä. Kaikki pennut pureskelevat, mutta tätä ei pidä hyväksyä. Jos pentusi ei opi olemaan purematta, voi se aiheuttaa pahaakin jälkeä kasvaessaan.

  • Pyydä ystäviäsi ja perheenjäseniäsi tekemään korkea, kova ääni ja kääntymään pois pennun luota jos se puree tai näykkii heitä. Tämä on paljon tehokkaampaa kuin toruminen.
  • Näin tulee käyttäytyä vaikka pentu ei satuttaisikaan sinua – vielä. Kaikki pureminen ja näykkiminen on syytä karsia pois.
  • Pennulle kannattaa esittää välinpitämätöntä ja viestittää että leikki loppuu, jos pentu käyttäytyy huonosti.
  • Näin ovat käyttäytyneet myös pennun sisarukset, joten se oivaltaa yleensä nopeasti että tällainen käyttäytyminen ei ole sallittua.