Turvallinen koti koirallesi

Kun sopiva pentu on löytynyt, voi olla että menee vielä muutama viikko ennen kuin saat sen kotiisi. Aika voi tuntua ikuisuudelta, mutta on paljon asioita, joita voit tehdä valmistellaksesi kotisi sopivaksi pennulle. Vaikka teille tulisi aikuinen koira, koti ja piha voi olla sillekin vaarallinen paikka, joten on hyvä tietää miten kodista saa muokattua koiraturvallisen.

Turvallisuus kotona sisällä

  • Laita lapsilukkoja lattiatasolla oleviin keittiön oviin, erityisesti jos kaapissa säilytetään pesuaineita tai muuta koiralle vaarallista materiaalia.
  • Suojaa kaikki sähköjohdot tai piilota ne mattojen /huonekalujen taakse niin, ettei koira pääse niihin käsiksi.
  • Osa koirista rakastaa vessanpöntöstä juomista. Valmistaudu siis siihen. Siirry käyttämään myrkyttömiä puhdistusaineita (tämä varmuuden vuoksi, kiellä koiraa juomasta pöntöstä)
  • Koirilta puuttuu kyky hahmottaa korkeuksia ja syvyyksiä. Jos asut kerrostalossa, varmista, ette koira pääse putoamaan rappukäytävässä. Huolehdi myös, ettei koira pääse putoamaan parvekkeelta tai hyppää avonaisesta ikkunasta.
  • Laita liukuestemattoja liukkaalle lattialle paikkoihin, joissa koirasi mahdollisesti juoksee kovaa ja jossa sen on mahdollista liukastua. Jos koirasi liukastuu kovassa vauhdissa, voi se aiheuttaa ikäviä vaurioita.
  • Jos koirasi on pieni pentu tai jo ikääntyneempi vanhus, lapsiportti portaiden päässä voi estää putoamisia ja vakavia vahinkoja. Porteilla ja aidoilla voi myös rajata koira pois huoneista, joissa voi olla jotain sille vaarallista ja johon et halua koiran menevän ilman valvontaa.
  • Poista kotoa kaikki koiralle mahdollisesti myrkyllinen tai vaarallinen, kuten myrkkykasvit, kemialliset puhdistusaineet ja hyönteismyrkyt. Aina jos mahdollista, valitse ekologinen, myrkytön vaihtoehto esim. pesuaineeksi.

Älä jätä koirasi ulottuville myrkyllisiä kasveja

Monet kasvit, pensaat ja puut ovat myrkyllisiä koirille. Kiellä aina pentuasi syömästä tai pureskelemasta mitään, mitä se löytää pihalta ja ota yhteys eläinlääkäriin tai myrkytystietokeskukseen jos näin käy ja huolestut. Parasta on, jos poistat kotiympäristöstänne (myös pihalta) kaikki myrkylliset kasvit. Voit kysyä neuvoa puutarhaliikkeestä tai eläinlääkäriltä. Seuraavassa muutama yleinen kasvi, joka on myrkyllinen koiralle:

Sisäkasvit – Köynnösvehka ym. vehkat, misteli, joulutähti, hyasintti, atsalea

Pihakasvit – Liljat, narsissi, tomaatti, sormustinkukka, marjakuusi, hortensia, kielo

Jos koirasi syö edes osan myrkyllisestä kasvista, mene suoraan eläinlääkärin vastaanotolle ja ota mukaasi syöty kasvi jos mahdollista.

Turvallisuus pihamaalla

Pihamaa on varmasti houkutteleva paikka uudelle tulokkaalle, oli se sitten pentu tai aikuinen koira, mutta se voi olla täynnä vaaroja:

  • Tärkeää on, että koko piha on täysin aidattu oikean korkuisella aidalla (yleensä esim. pienille ja keskikokoisille koirille riittää 100 cm aita).
  • Varmista, ettei esim. aidan alaosassa ole reikää, josta pieni pentu voi livahtaa karkuun. Varmista myös, että aita on upotettu kunnolla maahan, erityisesti terrierit ovat tehokkaita kaivamaan.
  • Tarkista aidan kunto säännöllisesti ja korjaa aina tarpeen mukaan. Pyydä kaikkia perheenjäseniä pitämään silmänsä auki varmuuden vuoksi. Sopikaa koko perheen kanssa, että portti on aina laitettava kiinni!
  • Uima-altaat, ammeet, kaivot ym. pitäisi myös aidata tai kattaa silloin kun ne eivät ole käytössä.
  • Jos olet viherpeukalo ja puutarhassasi on ihastuttava kukkaloisto, kannattaa harkita myös istutuksien aitaamista pennulta turvaan. Monet pennut ja aikuiset koirat rakastavat kaivamista.
  • Jos rakennat koirallesi pihalle tarhan tai se viettää muuten paljon aikaa pihalla yksikseen on syytä huolehtia, että sillä on sekä tuulen- että sateenpitävä suoja pihalla. Kylmillä talvipakkasilla tai kuumilla kesähelteillä myös ulkokoira voi olla hyvä tuoda suojaan sisätiloihin.
  • Kun ajat autolla pihaan tai peruuttelet pihassa, pidä huolta, että koirasi ei jää alle. Pennut voivat olla kiinnostuneita liikkuvasta autosta eivätkä osaa välttämättä varoa sitä. Parasta on, että joku pitää koiraa kytkettynä tai että se on omassa tarhassaan, josta se ei pääse parkkipaikalle.
  • Jotkut pihamateriaalit voivat ärsyttää koirasi tassuja. Vältä esimerkiksi suolaamasta pihaasi talvella ja kuuma asfalttipiha voi olla ikävä koirallesi kesäaikaan.
  • Poista pihalta tikkaat sekä kaikki muu mikä voi houkuttaa koiraasi kiipeilemään
  • Varmista että puutarhassasi on koiraystävällisiä kasveja eikä koirasi saa niistä myrkytystä tai iho-oireita. Puutarhamyymälöistä saa varmasti hyviä neuvoja.