Pienen koiran hankkiminen

Koiranpentu tulee taloon

Koiranpennut ovat suloisia, hellyttäviä otuksia – jotka vaativat omistajaltaan kärsivällisyyttä, aikaa ja sitoutumista.
Jos suunnittelet koiran hankkimista, harkitse tarkkaan, oletko valmis ottamaan vastuun uudesta perheenjäsenestä yli kymmenen vuoden ajaksi. On tärkeää, että koira saa tarpeeksi liikuntaa ja rodulleen sopivia aktiviteetteja. Koiranpennut vaativat kuria ja kärsivällisyyttä etenkin ensikuukausien koulutusvaiheessa. Koiraan liittyy myös paljon kustannuksia: koiranruoka, koiratarvikkeet, vakuutukset, eläinlääkärikäynnit ja trimmaaminen voivat muodostaa yhteensä melkoisen kuluerän.
Koiranpentu tulee taloon

Valitse sopiva pentu huolella

Jos olet huolellisesti harkittuasi päättänyt hankkia koiranpennun, edessäsi on hieno elämänvaihe uuden uskollisen ystävän ja perheenjäsenen kanssa. Kun olet valinnut omaan elämäntilanteeseesi parhaiten sopivan rodun, alkaa sopivan pennun etsiminen. Pentuja pääsee yleensä katsomaan, kun ne ovat noin kuuden viikon ikäisiä. Jos tietty pentu valloittaa sydämesi, tarkista, että sen turkki on terveen näköinen, silmät kirkkaat, korvat puhtaat ja kirsu kostea ja viileä. Pennun pitäisi myös reagoida yhtäkkisiin ääniin ja suhtautua ympäristöönsä valppaasti ja uteliaasti. Älä koskaan osta pentua pelkän netti-ilmoituksen perusteella, vaan valitse hyvämaineinen kasvattaja. Pennun valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota ulospäinsuuntautuneeseen ja ystävälliseen luonteeseen. Tutustu aina myös pennun emoon, jotta voit arvioida sen luonteen ja fyysisen kunnon.

Kaikki valmiiksi pentua varten

Kun olet valinnut tulevan koirasi, kysy kasvattajalta, hoitaako hän koiran rokotukset ja loistarkastukset, ennen kuin koira muuttaa uuteen kotiinsa. Mikäli ei, varaa aika eläinlääkärille etukäteen. Hanki kotiisi valmiiksi pennulle sopivia leluja, matala ruoka- ja vesikulho sekä laadukasta pennun tarpeisiin suunniteltua ruokaa. Varaa kotiisi paikka, jossa pennullasi on turvallinen ja mukava olo. Älä sijoita koiran petiä vetoisaan paikkaan tai kuuman patterin viereen.

Varaa riittävästi aikaa uudelle perheenjäsenelle

Useimmat koiranpennut voivat jättää emonsa 8–12 viikon ikäisinä. Koiranpennun sosiaalistaminen onnistuu parhaiten alle 15 viikon ikäisenä, joten muista varata paljon yhteistä aikaa koiranpentusi kanssa varsinkin ensimmäisinä viikkoina muuton jälkeen. Kun pennun rokotukset ovat kunnossa, voit ottaa sen mukaasi moniin paikkoihin ja opettaa sille uusia asioita. Nauti jokaisesta yhteisestä hetkestänne, sillä pentuaika kuluu nopeasti. Pikkuhiljaa pennusta kasvaa tärkeä osa perhettä, ja pian et osaa enää edes kuvitella, millaista elämä oli ennen koiraa. Onneksi edessänne on vielä monia hienoja vuosia!

Image
Image
"Nauti jokaisesta yhteisestä hetkestänne, sillä pentuaika kuluu nopeasti."
Valitse koirasi tarpeisiin kehitettyä ravintoa.
Valitse koirasi tarpeisiin kehitettyä ravintoa.
Koirasi on ainutlaatuinen, ja sillä on ravinnon suhteen omat, erityiset tarpeensa – valitse sopiva ruoka koirasi koon ja elämäntilanteen mukaan.
Tutustu valikoimaan