Pienen koiran liikunta

Kesä ja pienen koiran liikunta

Vinkkejä koiran turvalliseen liikuntaan kesäisin
Kesä on mainiota aikaa kouluttaa pientä koiraa ulkona. On kuitenkin tärkeää varoa, että koira ei kuumene liikaa. Kun tunnistat lämpöhalvauksen merkit, olet valmis ryhtymään toimenpiteisiin, jos koirasi tarvitsee apua.
Kesä ja pienen koiran liikunta

On helppo ymmärtää, että koiran liikunta kuumalla ilmalla voi johtaa vaaralliseen tilanteeseen. Kun koiran odotetaan sopeutuvan nopeasti lämpötilanmuutoksiin, vaarana on lämpöhalvaus.

Toisin kuin ihmiset, koirat eivät pysty säätelemään kehonsa lämpötilaa hikoilemalla. Koira hikoilee ainoastaan polkuanturoistaan. Kun koiran ruumiinlämpö nousee, ylikuumeneminen saattaa aiheuttaa lievimmillään epämiellyttävän olon ja pahimmillaan hengenvaarallisen tilanteen. Useimmat koirat ovat hyviä säätelemään kehonsa lämpötilaa, paitsi kun se nousee yli kriittisen tason. Ääritapauksissa koira voi kuolla lämpöhalvauksen vuoksi.

Läähättäminen on liian kuumenemisen ensimmäinen merkki. Vaikka se on tehokas lyhyen aikavälin ratkaisu, se on tehoton tapa alentaa ruumiinlämpöä pitkällä aikavälillä. Läähättäminen nimittäin kuluttaa energiaa ja siten synnyttää lisää lämpöä.

Nopea hengitys, varjoon hakeutuminen, haluttomuus mm. leikkeihin ja huojuva käynti ovat lämpöhalvauksen merkkejä. Tarkkaile tiiviisti muutoksia koirasi olemuksessa, ja jos huomaat jotakin seuraavista oireista, pyri välittömästi viilentämään koiraa ja hakeudu eläinlääkärin päivystykseen:

Ylikuumentunut koira pitää siirtää viileämpään, varjoisaan paikkaan, ja sitä voi viilentää kastelemalla sitä haalealla vedellä, etenkin vatsaa, kaulaa ja jalkojen sisäpintaa. Yritä saada koira juomaan viileää vettä, mutta ei väkisin, sillä tämä saattaa itse asiassa supistaa verisuonia.

Kun touhuat koirasi kanssa ulkona kesällä, toimi viisaasti, ole valppaana ja ennakoi riskit. Yksinkertaiset seikat voivat olla ratkaisevia pienen ystäväsi kannalta.

Pienten koirien rotumääritelmät
Kesä ja pienen koiran liikunta
Juuri oikea ruoka pienelle koirallesi
Pienet koirat ovat ainutlaatuista seuraa – täynnä energiaa, leikkimieltä ja uteliaisuutta. Vaikka ne ovat usein suuria persoonia, kooltan ne ovat monia muita koiria pienempiä, ja sen takia niillä on myös erilaiset tarpeet.
Tutustu valikoimaan