Pienen koiran ruokinta

Viljat – hyvä ravinteiden lähde

Täysjyväviljat ovat useimmille koirille sopiva ravintoaineiden ja energian lähde.
Ihmisten tärkeimpiä energianlähteitä ympäri maailman ovat erilaiset viljatuotteet, kuten riisi, vehnä ja maissi. Viljojen terveysvaikutuksista keskustellaan kuitenkin nykyisin paljon, ja viime vuosina keskustelua on käyty kiivaasti myös viljojen roolista lemmikkien ravitsemuksessa. Uusimman tutkimustiedon mukaan huolet viljojen aiheuttamista ongelmista ovat useimpien koirien kohdalla turhia. Tässä artikkelissa käymme läpi, miksi viljoja käytetään koiranruoassa, ja mitä hyötyjä niistä on.
Viljat – hyvä ravinteiden lähde

Täysjyvätuotteista tasaista energiaa

Yleisimpiin viljelykasveihin lukeutuvat esimerkiksi maissi, vehnä, kaura, riisi, hirssi ja ohra. Täysjyväviljat ovat eriomaisia rakenteeltaan monimutkaisten hiilihydraattien lähteitä, ja niiden sisältämä energia pilkkoutuu koirasi elimistössä tasaisesti, aiheuttamatta jyrkkiä verensokeripiikkejä. Viljojen hiilihydraatit auttavat koiraa tyydyttämään solujen tärkeänä energianlähteenä toimivan glukoosin tarpeen helposti sulavassa muodossa.

Tärkeä ravinteiden lähde

Hiilihydraattien lisäksi koirasi saa viljoista monia muitakin tärkeitä ravintoaineita. Proteiinit ovat elimistön rakennusaineita, joita tarvitaan esimerkiksi kudosten korjaamiseen sekä hormonien ja muiden keholle tärkeiden yhdisteiden valmistamiseen. Kuitu auttaa terveen bakteeritasapainon ylläpitämisessä, painonhallinnassa ja ruoansulatuksessa, ja vitamiinit ja mineraalit ovat tärkeitä solujen eri prosesseille. Lisäksi ne vahvistavat koirasi vastustuskykyä ja ylläpitävät näön, lihasten ja aivojen terveyttä. Täysjyvätuotteet sisältävät myös erilaisia tärkeitä fytoravinteita ja antioksidantteja, ja niistä saatavat välttämättömät rasvahapot ylläpitävät ihon ja muiden kudosten terveyttä.

Koiran elimistö sulattaa viljojen tärkkelyksen

Monet ajattelevat, että susien tavoin koirien ruoansulatus ei pysty hyödyntämään viljoja. Tämä ei pidä paikkaansa: yksi tärkeistä geneettisistä koirien ja susien välisistä eroavaisuuksista on koirien parempi kyky sulattaa viljoissa esiintyvää tärkkelystä. Tämä kyky oli hyvin tärkeä osa koirien kesyyntymisen evoluutiota, koirien esi-isien pystyessä hyödyntämään ravinnossaan varhaisten agraaliyhteisöjen viljaruokien tähteitä. Nykykoirat pystyvätkin hyödyntämään viljoja hyvänä energianlähteenä.

Koirien vilja-allergiat harvinaisia

Vaikka toisin usein luullaan, kaikki ruoka-allergiat, vilja-allergiat mukaan lukien, ovat koirilla harvinaisia. Useimmat koirien allergiat ovat itse asiassa täysin ruokaan liittymättömiä – yleisimmät allergiat liittyvät esimerkiksi kirppuihin tai muihin loiseläimiin, homeeseen tai siitepölyyn. Ruoka-allergioista suurin osa liittyy naudan- ja kananlihaan sekä maitotuotteisiin, harvoin viljoihin.

Keliakia ja gluteeniherkkyys

Gluteeni on viljan proteiiniainesosa. Vehnä, ruis ja ohra sisältävät erityisiä proteiineja, joka aiheuttavat oireita keliakiaa sairastaville ihmisille. Kasvava tietoisuus keliakiaa, gluteeniherkkyyttä ja vehnäallergiaa kohtaan on luonut tilauksen suurelle tarjonnalle viljattomia ihmisten ruokia. Koirilta ei ole löydetty tieteellisissä tutkimuksissa keliakiaa. Vain eräällä irlanninsetterin sukulinjalla on havaittu gluteeniherkkyyttä, mutta tieteellisiä todisteita muiden koirarotujen herkistymisestä viljatuotteille ei ole löydetty.

Riisi ja maissi sopivat vilja-allergikoille

Mikäli lemmikilläsi on todettu vilja-allergia, se liittyy yleensä nimenomaan gluteeniin. Gluteenilla tarkoitetaan yleisimmin vehnän, rukiin ja ohran sisältämiä proteiineja, jotka aiheuttavat keliaakikon oireet. Gluteenilla voidaan myös tarkoittaa muuta viljasta, esimerkiksi maissista, saatavaa proteiinifraktiota. Maissin proteiini ei kuitenkaan ole ominaisuuksiltaan vehnää, ruista tai ohraa vastaavaa. Vehnän, ohran ja rukiin gluteeni sisältää tiettyjä prolamiineja, jotka saattaa käynnistää allergisen/autoimmuuni reaktion. Sen sijaan maissin tai riisin proteiineissa ei ole vastaavia rakenteita, ja siksi ne ovatkin turvallisia valintoja sekä keliaakikoille että vehnägluteenille herkistyneille eläimille. Kaiken kaikkiaan, kuten yllä on kerrottu, viljat ovat hyvä ravinnonlähde koiranruoassa, ja vilja-allergiat koirilla ovat todella harvinaisia.

Image
Image
"Koirien ruoka-allergat liittyvät vain harvoin viljatuotteisiin."
Valitse koirasi tarpeisiin kehitettyä ravintoa.
Valitse koirasi tarpeisiin kehitettyä ravintoa.
Koirasi on ainutlaatuinen, ja sillä on ravinnon suhteen omat, erityiset tarpeensa – valitse sopiva ruoka koirasi koon ja elämäntilanteen mukaan.
Tutustu valikoimaan