Polski owczarek nizinny

Polish Lowland Sheepdog

Olemukseltaan hieman suorakulmainen, keskikokoinen, runsasturkkinen polski owczarek nizinny on vanttera, vahva ja lihaksikas paimenkoira. Sen melko pitkä ja paksu turkki on karhea, ja sillä on pehmeä alusvilla. Turkki roikkuu koiran silmillä ja kaikki turkin värit ovat sallittuja. Täysikasvuisen uroksen säkäkorkeus on noin 45–50 cm, nartun noin 42–47 cm, ja koirat painavat noin 18–20 kg.

  • Kokeneelle omistajalle soveltuva koira
  • Jonkin verran koulutusta vaaditaan
  • Nauttii reippaasta lenkkeilystä
  • Nauttii tunnin tai kahden päivälenkeistä
  • Keskikokoinen koira
  • Vähiten kuolaa
  • Turkki edellyttää päivittäistä hoitoa
  • Allergisoiva rotu
  • Puhelias ja äänekäs koira
  • Vahtikoira. Haukkuu ja varoittaa
  • Muihin lemmikkeihin sopeutuminen voi edellyttää kouluttamista
  • Erinomainen perhekoira

Alkuperä

Polski owczarek nizinny tarkoittaa Puolan alankopaimenkoiraa, ja rotu polveutuu luultavasti alun perin Tiibetistä tai Mongoliasta kotoisin olevista koirista. Paimentolaiskansojen mukana vaeltanut ja laumanvartijana toiminut koira sai nykyisen muotonsa Pohjois-Euroopassa. Rodun uskotaan vaikuttaneen myös partacollien perimään, sillä niillä on monia yhteisiä piirteitä, ja puolalaisen kauppiaan tiedetään lahjoittaneen skotlantilaisille paimenille kolme koiraa vuonna 1514.

Luonne

Polski owczarek nizinny eli PON on vilkas, nopea oppimaan ja nauttii harjoittelusta. Se on luontainen paimen- ja vahtikoira. Se on myös hyväluonteinen ja aina valpas seuralainen. Koira suhtautuu lähipiiriinsä sydämellisesti ja nauttii siitä, kun saa olla aina omistajansa rinnalla, mutta tuntemattomiin se saattaa suhtautua varauksella.

Terveys

PON on pääasiassa perusterve rotu, mutta monien muiden rotujen tavoin rodulla esiintyy toisinaan perinnöllisiä silmäsairauksia ja lonkkanivelen kehityshäiriötä (dysplasia, saattaa heikentää koiran liikkuvuutta). Siksi koirien silmät ja lonkat tulee tutkia ennen jalostuskäyttöä.

Liikunta

Tämä aktiivinen koira on jalostettu työhön ankarissa olosuhteissa ja se tarvitsee noin kaksi tuntia liikuntaa päivässä sekä mahdollisuuden käyttää aivojaan. PONin mielestä huonoa keliä ei olekaan! Lenkin jälkeen koiran pitkä turkki kuivataan huolellisesti ja tarkastetaan, ettei siihen ole tarttunut roskia.

Ravitsemus

Koirasi tarvitsee tasapainoisen ruokavalion, joka sisältää kaikkia ravintoaineita, ja sillä tulee aina olla saatavilla raikasta vettä. Koiran kunto tulee tarkastaa säännöllisesti, jotta se pysyy hyväkuntoisena. Muista tarjota koiralle ravintoa vähintään kaksi kertaa päivässä kyseisen ravinnon ruokintaohjeiden mukaisesti.

Turkinhoito

Koiran turkki vaatii paljon työtä ja sitä pitää hoitaa päivittäin. PONin turkki on sekä pitkä että paksu ja se täytyy harjata säännöllisesti, etteivät karkea päällyskarva ja paksu, pehmeä aluskarva pääse takkuuntumaan.

Parhaiten lapsille sopivat rodut

Joidenkin koirien ajatellaan tulevan luonnostaan hyvin toimeen lasten kanssa, mutta kaikki koirat ja lapset tulee kuitenkin opettaa tulemaan toimeen yhdessä ja kunnioittamaan toisiaan sekä toimimaan turvallisesti. Pientä lasta ja koiraa ei saa koskaan jättää kaksin, ja aikuisen tulee aina valvoa niiden yhteiseloa.

dog

Onko tämä oikea rotu sinulle?

Jokaisella koiralla on oma, yksilöllinen luonteensa, mutta niiden käytöstä ohjaavat myös synnynnäiset vietit ja käytösmallit. Kokeile valintatyökaluamme niin näet, mitkä koirarodut vastaavat mieltymyksiäsi ja elämäntyyliäsi parhaiten. Kun sinä ja koirasi nautitte samoista asioista, olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä.

Mitä tulisi ottaa huomioon seuraavaksi?

Adoptointi

Koiran adoptointi löytöeläinkodista on äärimmäisen palkitsevaa. Usein koira saa toisen mahdollisuuden elämään. Moni koira odottaa rakastavaa loppuelämän kotia. Hyvämaineiset löytöeläinkodit tekevät kaikkensa varmistaakseen, että oikeat koirat päätyvät juuri oikeaan kotiin. Henkilökunta tutustuu huolella eläinkotiin tuleviin koiriin ja sekä sinuun, perheeseesi ja elämäntyyliisi, ennen kuin päättää, mitkä koirat sopisivat juuri sinulle. Henkilökunta myös neuvoo ja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi niin ennen adoptiota kuin sen jälkeenkin. Lisätietoja saat klikkaamalla tästä.

Hyvän kasvattajan löytäminen

Jos olet päättänyt hankkia rotukoiran, kannattaa etsiä hyvämaineinen kasvattaja. Ota yhteyttä Kennelliittoon tai rotujärjestön sihteeriin, sillä hänellä voi olla käytössään luettelo tulevista pentueista. Häneltä saat myös lähelläsi asuvien kasvattajien yhteystietoja. Pyri valitsemaan kasvattaja, joka on Kennelliiton hyväksyttyjen kasvattajien listalla. Käy koiranäyttelyissä tapaamassa kasvattajia kasvotusten ja kysele heiltä haluamasi rodun saatavuudesta.

Koiran toivottaminen tervetulleeksi

Hankit sitten pikkuruisen koiranpennun tai annat uuden kodin täyskasvuiselle koiralle, edessä on jännittäviä aikoja. Saatat suurta päivää odotellessasi kaivata muuta ajateltavaa. Onneksi muutama asia täytyykin hoitaa ennen uuden tulokkaan saapumista.