Kun sopiva pentu on löytynyt, menee vielä muutama viikko, ennen kuin saat sen kotiisi. Aika voi tuntua ikuisuudelta, mutta on paljon asioita, joita voit tehdä valmistellaksesi kotiasi sopivaksi pennulle. Vaikka teille tulisi aikuinen koira, koti ja piha voi olla sillekin vaarallinen paikka, joten on hyvä tietää, miten kodista saa muokattua koiraturvallisen.

Turvallisuus sisätiloissa

  • Aseta lapsilukot keittiön alakaappeihin, varsinkin, jos niissä on puhdistusaineita.
  • Piilota kaikki roikkuvat sähkökaapelit huonekalujen taakse. Paksu kaapelinsuojus (saatavilla rautakaupoista) voidaan myös asettaa kaapelin päälle, jolloin johdot ovat puremisenkestäviä.
  • Sulje WC-pöntön kansi, ettei koira totu juomaan sieltä. Vaihda myrkyttömään puhdistusaineeseen (turvallisuussyistä ja varmuuden vuoksi, estä kuitenkin koiraa juomasta pöntöstä).
  • Koirat eivät hahmota korkeutta ja syvyyttä. Jos asut kerrostalossa, tai koirasi pääsee toisen kerroksen ikkunoihin tai parvekkeelle, käytä suojarakenteita, jotka estävät hyppäämisen ja putoamisen.
  • Laita liukuestemattoja liukkaalle lattialle paikkoihin, joissa koirasi mahdollisesti juoksee kovaa, ja jossa se saattaa liukastua. Jos koirasi liukastuu kovassa vauhdissa, voi se aiheuttaa mm. nivelsiteiden repeämisen.
  • Jos koirasi on pieni pentu tai jo ikääntyneempi koira, voi lapsiportti portaiden päässä estää putoamisia ja vakavia vahinkoja. Porteilla ja aidoilla voi myös rajata koira pois huoneista, joissa voi olla jotain sille vaarallista, tai johon et halua koiran menevän ilman valvontaa.
  • Poista kotoa kaikki koiralle mahdollisesti myrkyllinen tai vaarallinen, kuten myrkylliset kasvit, kemialliset puhdistusaineet ja hyönteismyrkyt. Aina kun mahdollista, harkitse vaihtoehtoisten, "vihreiden" tuotteiden käyttöä.
  • Uunin, mikron, pesukoneen, kuivausrummun ja pyykkikoneen ovet tulee aina pitää suljettuina. Laita muistilappuja oviin muistuttamaan ihmisiä siitä, että tarkistavat koneiden sisällön ennen niiden käyttöä, sillä pienet koiranpennut voivat pitää lämpimän kuivausrummun sisustaa vastustamattomana nukkumapaikkana.
  • Palavat kynttilät, suitsukkeet tai öljyt ovat todellisia vaaroja - sammuta kaikki elävät tulet, ja laita takkatulen eteen suojus.
  • Jopa sisätilojen lämpötila voi nousta korkeaksi. Pitkäkarvaisen koiran karvan leikkaaminen kesäkuukausina auttaa pitämään ne viileinä, ja erityisen kuumina päivinä käytä tuulettimia.

Turvallisuus ulkona

Pihamaa on varmasti houkutteleva paikka uudelle tulokkaalle, oli se sitten pentu tai aikuinen koira, mutta se voi olla täynnä vaaroja:

  • Tärkeää on, että koko piha on täysin aidattu oikean korkuisella aidalla.
  • Varmista, ettei esim. aidan alaosassa ole reikää, josta pieni pentu voi livahtaa karkuun. Varmista myös, että aita on upotettu kunnolla maahan. Erityisesti terrierit ovat tehokkaita kaivamaan.
  • Tarkista aidan kunto säännöllisesti ja korjaa aina tarpeen mukaan. Pyydä kaikkia perheenjäseniä pitämään silmänsä auki ja lukitsemaan portit.
  • Uima-altaat ja lammikot tulisi myös aidata turvallisesti, tai peittää, jos niitä ei käytetä.
  • Jos pidät puutarhanhoidosta, muista aidata suosikkikukkasi! Voit myös rakentaa hiekka- tai mutakuopan, jota pentu voi kaivella.
  • Jos rakennat koirallesi pihalle tarhan tai se viettää muuten paljon aikaa pihalla yksikseen, on syytä huolehtia, että sillä on sekä tuulen- että sateenpitävä suoja pihalla. Kylmillä talvipakkasilla tai kuumilla kesähelteillä myös ulkokoira voi olla hyvä tuoda suojaan sisätiloihin. Aikuista koiraa ei saisi koskaan jättää yksin pidemmäksi aikaa kuin 5 tunniksi päivässä.
  • Kun ajat autolla pihaan tai peruutat autoa pihassa, pidä huolta, että koirasi ei jää alle. Pennut ovat joskus kiinnostuneita liikkuvista autoista, joten pidä ne kiinni, kun peruutat autoa.
  • Jotkin tie- ja kiveyspinnat saattavat ärsyttää koiran tassuja. Vältä suolattuja teitä talvella ja kuumaa asvalttia kesällä.
  • Poista tikkaat tai muut rakenteet, jotka voivat innostaa kiipeämään, erityisesti, jos ne vievät parvekkeille tai tasakatoille.
  • Älä aseta kookoksen kuoria puutarhaan puunkuorien sijaan, sillä ne ovat myrkyllisiä koirille.
  • Varmista, että puutarhassasi on koiraystävällisiä kasveja, joka vähentää myrkytyksen ja ihoärsytyksen vaaraa. Eläinlääkäri osaa neuvoa, mitkä lajit ovat turvallisia.
  • Älä koskaan käytä muuta kuin lemmikkiystävällistä etanamyrkkyä puutarhassa, sillä etanamyrkky on todella vaarallista koiralle.
  • Varmista, etteivät koirat pääse autotalliin, sillä esim. jäätymisenestoaine on hyvin myrkyllistä koiralle.