Nykyaikaisen kaupunkiympäristön riskien vuoksi yhä useammat kissanomistajat päättävät pitää kissansa sisällä. Jos kissa saa runsaasti henkisiä ja fyysisiä virikkeitä, useimmat kissat sopeutuvat hyvin sisäkissan elämään. Osa kissoista ei kuitenkaan viihdy täysin sisätiloissa, vaan istuu kaihoisasti ikkunan ääressä toivoen pääsevänsä ulos.
Monet kissanomistajat harkitsevat nykyään kissansa ulkoiluttamista valjaissa ja hihnassa tarjotakseen sille turvallisen tavan tutustua ulkomaailmaan. Oikein toteutettuna se voi olla erinomainen tapa lisätä liikuntaa ja ehkäistä tylsistymisestä johtuvia käyttäytymisongelmia. Tästä oppaasta saat tietoa kissan hihnakoulutuksesta sekä parhaat vinkkimme onnistumiseen.
Kissan totuttaminen valjaisiin ja hihnaan
Ensinnäkin on tärkeää huomata, että kissan ulkoiluttaminen valjaissa ja hihnassa on hyvin erilaista kuin koiran kanssa ulkoilu. Varaudu siihen, että sekä opettelu että itse ulkoilu etenevät huomattavasti rauhallisemmassa tahdissa.
Toisin kuin koira, joka yleensä seuraa omistajaansa ja pysähtyy vain ajoittain nuuhkimaan ympäristöään, kissa haluaa usein määrätä tahdin itse. Se saattaa pysähtyä nauttimaan auringosta, tutkimaan hyönteistä tai yhtäkkiä pinkaista lyhyeen juoksuun.
Jos olet valmis antamaan kissasi näyttää tietä, tässä ovat parhaat vinkkimme kissan totuttamiseen valjaisiin ja hihnaan.
Vaihe 1: hanki oikeat varusteet
Ennen kuin aloitat kissasi kouluttamisen, sinun on hankittava oikeat varusteet, jotta se pysyy turvassa ja tuntee olonsa mukavaksi ulkoiluseikkailujen aikana. Tarvitset seuraavat:
Kissan valjaat: Valjaiden on istuttava hyvin (valjaiden ja kissan kehon väliin pitäisi mahtua yksi tai kaksi sormea). Pienen koiran valjaat eivät sovellu kissalle, sillä kissojen ruumiinrakenne on täysin erilainen.
Kevyt nailon- tai kangashihna: Vältä kokonaan ketjuhihnoja äläkä käytä kelatalutinta koulutuksen aikana.
Makupalat: Koulutuksen aikana on tärkeää palkita kissaasi usein, jotta se yhdistää kokemuksen johonkin myönteiseen.
Vaihe 2: totuta kissa valjaisiin
Ennen kuin lähdet kissasi kanssa ulos, sinun täytyy totuttaa se valjaiden käyttöön kotona. Pue valjaat kissalle hetkeksi, anna sille herkku valjaiden ollessa päällä ja ota ne sitten pois. Älä huolestu, jos kissasi jähmettyy paikoilleen tai liikkuu hieman tavallisesta poikkeavasti ensimmäisillä kerroilla. Monista kissoista valjaat tuntuvat aluksi oudoilta, ja niihin tottuminen voi viedä hieman aikaa.
Vaihe 3: anna kissan pitää valjaita pidempään
Toista edellinen vaihe pukemalla kissalle valjaat, antamalla sille herkku ja ottamalla valjaat sitten pois. Tarkkaile kissasi reaktioita, ja jos se vaikuttaa viihtyvän valjaissa, anna sen pitää niitä hieman pidempään. Jos kissa vaikuttaa epämukavalta tai stressaantuneelta, anna sille herkku ja ota valjaat pois.
Se, kuinka kauan valjaisiin tottuminen kestää, vaihtelee kissasta riippuen. Jotkut kissat hyväksyvät valjaat nopeasti, kun taas toiset eivät välttämättä totu niihin koskaan.
Vaihe 4: kiinnitä hihna
Nyt kun kissa on tottunut valjaisiin ja liikkuu niiden kanssa luontevasti, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli hihnan kiinnittämiseen. Anna kissan kulkea kotona omaan tahtiinsa ja tutkia ympäristöä vapaasti.
Voit joko pitää hihnaa hyvin löysällä tai antaa sen laahata lattialla kissan perässä. Muista, että joitakin kissoja perässä laahaava hihna voi pelottaa, kun taas toiset saattavat yrittää leikkiä sillä. Tarkkaile siksi kissaasi ja varmista, että se tuntee olonsa turvalliseksi ja mukavaksi.
Vaihe 5: vie kissa ulos
Kun kissa on tottunut valjaisiin ja hihnaan, on aika lähteä ulos. Oma piha (jos sinulla on sellainen) on paras valinta, koska se on turvallinen paikka, jossa kissa voi tottua ulkomaailman ääniin, tuoksuihin ja muihin aistiärsykkeisiin.
Anna kissan tutkia ympäristöään omaan tahtiinsa ja houkuttele sitä kulkemaan haluamaasi suuntaan herkuilla tai leluilla. Älä koskaan vedä kissaa hihnasta. Kun se liikkuu haluamaasi suuntaan, palkitse sitä runsaalla kehulla ja herkulla.
Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin kissa tuntee olonsa täysin mukavaksi ulkona valjaissa, joten ole kärsivällinen!
Vinkkejä kissan ulkoiluttamiseen valjaissa julkisilla paikoilla
Kun kissa tuntee olonsa varmaksi pihalla tai lähialueella ulkoillessaan, voit halutessasi viedä sen uusiin paikkoihin. Muista kuitenkin, että kissa ei ole koira, joten älä odota sen käyttäytyvän samalla tavalla. Useimmiten kissa näyttää suunnan, ja sinun tehtäväsi on seurata mukana.
Vältä aina vilkkaita teitä, sillä ne voivat tuntua kissasta pelottavilta. Myös alueita, joilla liikkuu paljon koiria, kannattaa välttää, sillä ne voivat säikäyttää kissasi. Jotkut koirat saattavat jopa yrittää jahdata sitä.
Jotkut kissat viihtyvät valjaissa heti, kun taas toiset eivät koskaan täysin totu niihin. Tämä koskee erityisesti vanhempia sisäkissoja, jotka voivat tuntea olonsa epävarmaksi ulkona. Paras neuvo on edetä rauhallisesti askel kerrallaan ja seurata kissasi reaktioita. Jos kissa pitää ulkoilusta valjaissa, se on hienoa. Jos se ei pidä siitä, älä pakota sitä.
Haluatko lisää vinkkejä kissasi kouluttamiseen? Lue myös oppaamme kissanpentujen ja aikuisten kissojen opettamisesta hiekkalaatikon käyttöön