Pidä huolta koiranpennun, aikuisen koiran ja ikääntyvän koiran hampaista
Tiedämme kaikki, että koiran hampaita on tärkeää hoitaa. Mutta tiesitkö, että koiran hampaat kaipaavat eri tyyppistä hoitoa sen eri elämänvaiheissa?
Koiranpennun herkät hampaat vahingoittuvat helposti. Siksi niiden hampaita täytyy hoitaa varoen. Niiden nuoret hampaat eivät ole vielä riittävän vahvat kaikkiin suunhoidon muotoihin. Täysikasvuisten koirien hampaat eivät ole yhtä herkät, joten ne kestävät erilaisia hoitotoimia. Tässä vaiheessa erityisen tärkeää pitää hampaista hyvää huolta, sillä täysikasvuisen koiran hampaiden täytyy kestää koko sen loppuelämän ajan. Ikääntyvillä koirilla hammassairauksien riski kasvaa, koska niiden hampaat ovat usein heikommat ja kuluneet ajan kuluessa.
Jatka lukemista, niin voit tutustua hammashoidon eri vaiheisiin.
Koiranpennun hampaat
Koiranpennun hampaiden hoito voi olla haastavaa. Niiden suu ja hampaat kasvavat jatkuvasti ja käyvät läpi erilaisia muutoksia, joten koiranpennun hammasterveydestä on hyvä pysyä tietoisena.
Noin 3–4 viikon iässä koiranpennun ensimmäiset hampaat ovat alkaneet puhjeta. Ennen pysyviä hampaita koiranpennuille kasvaa maitohampaat, aivan kuten ihmisillekin. Puhkeamisen jälkeen kestää noin 3–4 kuukautta, että hampaat putoavat ja pysyvät hampaat kasvavat niiden tilalle. Vaikka maitohampaat eivät vielä ole pysyvät, niistä tulee silti pitää hyvää huolta.
Alla olevat ohjeet auttavat sinua huolehtimaan koiranpennun hammasterveydestä sen ensimmäisen elinvuoden aikana:
Tarkasta hampaat säännöllisesti – Koiranpennun hampaat muuttuvat jatkuvasti, joten on tärkeää tarkastaa ne vähintään kerran viikossa. Näin voit tunnistaa jo varhaiset merkit, jos koiran suussa alkaa kehittyä jokin ongelma.
Anna koirallesi leluja – On tärkeää varmistaa, että koirallasi on puruleluja käytössään hampaiden kehittyessä. Purulelut auttavat hampaiden puhdistuksessa, mutta lievittävät niistä aiheutuvia kipuja.
Varmista, että kaikki hampaat ovat irronneet. Kaikkien koiranpennun hampaiden olisi pitänyt alkaa vaihtua noin 3–4 kuukauden kuluttua. Jos koiran hampaat eivät ole alkaneet vaihtua tähän mennessä, se on hyvä viedä eläinlääkärin tarkastettavaksi.
Harjaa hampaat – Hampaiden harjaaminen jo pikkupennusta lähtien on erittäin tärkeää. Se auttaa pitämään huolta koiran hampaista sekä totuttaa harjaamiseen jo pienestä pitäen. Suosittelemme, että aloitat sivelemällä koiranpennun suuta varovaisesti sormellasi. Kun se onnistuu, voit aloittaa ensin hammastahnan ja myöhemmin myös -harjan käytön. Muista kehua ja palkita koiraasi jokaisen puhdistuskerran jälkeen.
Aikuisen koiran hampaat
Koira on täysikasvuinen noin 12 kuukauden iässä. Tämä tarkoittaa, että niillä on kaikki pysyvät hampaat, joita täytyy hoitaa asianmukaisesti, koska korvaavia ei kasva tilalle. Suunhoito on siis tärkeä osa täysikasvuisen koiran elämää.
Purina® DentaLife® ‑purutikut – Kun koira on noin vuoden ikäinen, se voi alkaa herkutella erilaisilla DentaLife®-hammasherkuilla. Jokaisen purutikun koostumus on sitkeän huokoinen ja auttaa vähentämään hammaskiven muodostumista koirasi suussa. Dentalife® valmistetaan terveellisistä raaka-aineista ja maistuvasta kananpojasta, joka takaa koirallesi herkullisen makuelämyksen!
Puhdista koiran hampaat – Kun koirasi on tullut täysikasvuiseksi, on hampaiden peseminen entistäkin tärkeämpää. Koiran hampaat kannattaisi mieluiten pestä joka päivä, mutta kaksikin kertaa viikossa tarkoittaa jo merkittävää hyötyä. Kun puhdistat koiran hampaita, muista varmistaa, että harja on 45° kulmassa. Lisätietoja koiran hampaiden pesemisestä täältä.
Koiran suuvesi on suhteellisen tuore keksintö, joka auttaa pitämään koirasi suun puhtaana ja hengityksen raikkaana. Suuvedet ovat mainio tapa auttaa pitämään huolta koiran suun terveydestä, mutta niitä tulee aina käyttää yhdessä hampaiden harjauksen ja päivittäisten purutikkujen kanssa. Kysy lisätietoja eläinlääkäriltä.
Seniorikoiran hampaat
On erityisen tärkeä varmistaa, että ikääntyvän koiran hampaat ja ikenet pysyvät terveinä ja vahvoina. Ienongelmien riski on paljon suurempi seniorikoiran kuin nuoren koiran kohdalla.
Ikääntyneen koiran hammaskaries – Hammaskarieksen aiheuttama reikiintyminen voi olla merkittävä ikääntyvällä koiralla merkittävä ongelma. Siksi on tärkeää tarkastaa koiran suun tilanne säännöllisesti, koska karies voi aiheuttaa kipua ja hampaiden irtoamista.
Hampaiden poisto – Koiran ikääntyessä siltä voidaan joutua poistamaan hampaita. Hampaiden poistoa varten koira täytyy nukuttaa, ja vaikka kyseessä on rutiinitoimenpide, se saattaa rasittaa kääntyvää koiraa.
Hampaidenhoitorutiinit – On tärkeää varmistaa, että koiran hampaidenhoitorutiinit pysyvät ennallaan sen siirtyessä seniori-ikään. Tämä tarkoittaa säännöllistä harjausta ja tarvittaessa suuvettä. Yksi DentaLife®-purutikku päivässä auttaa koiran hampaita pysymään kunnossa myös seniori-iässä.
Täältä saat lisätietoja koiran hampaiden reikiintymisestä ja vinkkejä sen ehkäisyyn.