Pomeranian

Niin epätodennäköiseltä kuin se saattaakin kuulostaa, pomeranian-koirarotu polveutuu lähes varmasti pohjoisten alueiden kelkkaa vetävistä työkoirista. Ne ovat sukua todennäköisesti keeshondeille, norjanhirvikoirille sekä samojedinkoirille. Tämä pieni koirarotu jalostettiin pienentämällä sen kokoa asteittain. Kun rotu saapui Iso-Britanniaan saksalaissyntyisen kuningatar Charlotten mukana, ne olivat hyvin erinäköisiä kuin tänä päivänä. Ne olivat alunperin paljon suurempia (9-14 kg).

Rodusta tuli pian suosittu erityisesti kuninkaallisten keskuudessa. Kuningatar Viktorian vieraillessa Firenzessä, hän näki siellä paljon pienempiä muunnelmia rodusta, joten hän toi ne mukanaan Iso-Britanniaan. Kuningatar jatkoi rodun jalostusta edelleen, ja kun hän vei ne mukanaan kansainväliseen koirakilpailu Cruftsiin vuonna 1891, hän voitti parhaan koirarodun palkinnon (ei yllättäen!). Kuningatar kuoli vuonna 1901, mutta hänen kuolemansa jälkeisinä vuosina valikoitua rotujalostusta jatkettiin pienemmän koon saavuttamiseksi. Näin syntyi tänä päivänä tuntemamme pieni rotukoira (1,5-3 kg), ja rodun suuremmat koot katosivat kokonaan Iso-Britanniasta.

Jos kaipaat elämääsi energistä ja rakastavaa hahmoa, olet valmis lyhyille kävelylenkeille sekä huolehtimaan turkista päivittäin, voit olla pomeranianin ihanteellinen omistaja. Rotu hyötyy niin peruskäytöstapojen kuin hauskojen temppujen oppimisesta sekä arvoitusleikkien ratkomisesta. Muuten se kyllästyy, ja kyllästyessään siitä tulee haukkuva pikku koira! Turkin hoitotarve on merkittävä, sillä rodun karva kasvaa voimakkaasti sekä erittäin nopeasti. Tästä huolimatta rotu on loistava ja hauska lemmikkikoira erittäin pienessä ja taloudellisessa paketissa. Ne sopivat paremmin koteihin missä ei ole lapsia tai perheisiin, jossa lapset ovat jo vanhempia.

Pomeranianit ovat hyvin vaatimattomia liikunnan suhteen, ne tyytyvät lyhyisiin, päivittäisiin lenkkeihin tai vain juoksemaan pihalla omistajansa kanssa. Kun ne pidetään aktiivisina ja hyvässä kunnossa, ne voivat viihtyä hyvin myös pidemmillä kävelylenkeillä. Ensisijaisesti ne keskittyvät sosiaaliseen kanssakäymiseen omistajansa kanssa, mutta työkoirarotujen jälkeläisinä, ne tulee pitää aktiivisina. Rotu nauttii erityisesti mieltä kehittävistä, vuorovaikutteisista peleistä, jotka pitävät niiden mielen niin kiireisenä, etteivät ne kyllästy ja ala haukkumaan.

Kääpiökoirat, toisin sanoen pikku koirat, omaavat nopean aineenvaihdunnan eli ne polttavat energiaa nopeasti. Niillä on pienet vatsalaukut, joten niiden tulee syödä usein vähän kerrallaan. Pienten koirarotujen ruoat on suunniteltu erityisesti siten, että niissä on sopiva määrä tärkeitä ravintoaineita ja pienemmät koirannappulat sopivat paremmin niiden pieniin suihin. Tämä kannustaa myös pureskeluun ja parantaa siten ruoansulatusta.

Hyvän ruokavalion ja säännöllisen liikunnan johdosta pomeranianin keskimääräinen elinikä voi olla jopa 16 vuotta, ja rodun on raportoitu eläneen jopa yli 20 vuotta.

Pieneksi koiraksi pomeranianeilla on valtava turkki, jossa on paksu aluskarva. Turkkia olisi hyvä hoitaa päivittäin, mutta tämä tulisi tehdä vähintään kahdesti viikossa, jotta se pysyisi terveenä. Kovat harjat tai tiheäpiikkiset kammat voivat helposti vahingoittaa turkkia, joten leveä piikkisemmät kammat ovat ihanteellisia. Rodun jalat tarvitsevat myös ajoittaista trimmausta.

Näitä pikkuruisia koiria on helppo aliarvioida, mutta ne ovat yllättävän hyvin koulutettavissa ja nauttivat työskentelystä omistajansa kanssa. Pomeranianien tiedetään kilpailevan menestyksekkäästi miniagilityssä ja oppivan kaikenlaisia temppuja. Niitä pitäisi ainakin opettaa kävelemään valjaissa ja Palaamaan takaisin kutsusta (ei sillä, että ne yleensä menisivät kauas omistajastaan). Kuten monien pikku koirien kohdalla, vessakoulutuksen voi odottaa vievän paljon enemmän aikaa kuin suuremmilla roduilla.

Vaikka rotu on ystävällinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa, se on liian herkkä aktiivisille tai riehakkaille nuorille perheille. Ne pärjäävät kuitenkin hyvin perheessä, jossa on vanhempia lapsia.

Vaikka monien koirien ajatellaan perinteisesti olevan hyviä lasten kanssa, kaikki koirat ja lapset on opetettava tulemaan toimeen toistensa kanssa, kunnioittamaan toisiaan ja olemaan turvallisesti yhdessä. Koiria ja pikkulapsia ei silti koskaan saisi jättää yksin, ja aikuisten olisi valvottava kaikkea kanssakäymistä.