Pomeranian

Pomeranian

Pomeranian on sievä pikkukoira, joka uhkuu luonnetta ja ystävällisyyttä. Se näyttää minikokoiselta ketulta, jonka päällyskarva on pitkää ja pystyä ja aluskarva muhkea, joten se on ulkomuodoltaan aikamoinen karvapallo. Pomeranianista on useita hienoja värejä, joista saat lisätietoa rotumääritelmästä (Suomessa saksanpystykorvien yhteisestä rotumääritelmästä). Täysikasvuisen koiran säkäkorkeus on noin 18-22 cm riippuen sen rakenteesta ja tyypistä. Täysikasvuisen uroksen ihannepaino on 1,8-2 kg, nartun 2-2,5 kg.

Ulkonäkö
  • Kokoluokka: Kääpiökoirat
  • Turkinhoito: Useammin kuin kerran viikossa
Fisiikka
  • Karvanlähtö: Vähäistä
  • Sopii allergikoille: Ei
  • Haukkuherkkyys: Äänekäs
  • Kennelliiton roturyhmä: Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Käyttäytyminen
  • Alone
  • Sietää muita lemmikkejä: Hyvin
  • Soveltuvuus vahtikoiraksi: Keskiverto

Yleistä

Pomeranian on sievä pikkukoira, joka uhkuu luonnetta ja ystävällisyyttä. Se näyttää minikokoiselta ketulta, jonka päällyskarva on pitkää ja pystyä ja aluskarva muhkea, joten se on ulkomuodoltaan aikamoinen karvapallo. Pomeranianista on useita hienoja värejä, joista saat lisätietoa rotumääritelmästä (Suomessa saksanpystykorvien yhteisestä rotumääritelmästä). Täysikasvuisen koiran säkäkorkeus on noin 18-22 cm riippuen sen rakenteesta ja tyypistä. Täysikasvuisen uroksen ihannepaino on 1,8-2 kg, nartun 2-2,5 kg.

Historia

Pomeranianit (eli ”pommit”) polveutuvat erittäin todennäköisesti arktisen alueen vetokoirista ja ovat luultavammin sukua keeshondille, harmaalle norjanhirvikoiralle ja samojedinkoiralle. Ensimmäiset luotettavat rotua koskevat tiedot on kirjattu Pommerin alueelta, Itämeren rannalta, 1800-luvulla, mutta koirat olivat tällöin huomattavasti suurempia (noin 13 kg). Pentueet olivat suuria, noin 10 pentua, ja niistä alettiin suosia pienimpiä yksilöitä. 1800-luvun puolivälissä rotu oli levinnyt muihin Euroopan maihin ja vuonna 1888 kuningatar Viktoria rakastui siihen, minkä seurauksena pomeranianin suosio alkoi kasvaa. Britanniassa kasvattajat alkoivat tehdä rodusta pienempää ja sen turkista muhkeampaa.

Luonne

Nämä vilkkaat ja energiset pikkukoirat ovat erittäin uskollisia lemmikkejä. Pomeranian antautuu mielellään kannettavaksi ja sylikoiraksi, mutta sen kanssa ei pidä mennä liiallisuuksiin, sillä koiran pitää myös käyttää omia jalkojaan! Rotu on haukkuherkkä ja sellaisena erinomainen vahtikoira. Koiran luonne on lempeä ja sydämellinen, mutta siihen tulee suhtautua tietyllä varovaisuudella, erityisesti pienten lasten kanssa. Koira on nimittäin melko loukkaantumisaltis, eivätkä esimerkiksi jalkavammat ole harvinaisia.

Terveys

Monien pienten rotujen tavoin pomeranian kärsii toisinaan polvilumpion sijoiltaanmenosta (patellaluksaatio). Muita pommien yleisiä ongelmia ovat silmäsairaudet, karvanlähtöä aiheuttava häiriö ja henkitorven sairaus, josta aiheutuu yskää.

Liikunta

Pomeranianilla ei ole suuria vaatimuksia liikunnalle ja niille riittää yleensä lyhtykin lenkki tai juokseminen pihalla omistajan kanssa. Todellisuudessa ne pystyvät kuitenkin kävelemään pitkiäkin matkoja väsymättä.

Ravitsemus

Kääpiökoirien aineenvaihdunta on nopea, joten ne kuluttavat energiaa nopeasti. Pienen vatsalaukkunsa vuoksi niiden täytyy kuitenkin syödä pieniä määriä usein. Pienikokoisten koirien ravinnot on suunniteltu niin, että niissä on oikea määrä tärkeimpiä ravintoaineita ja pienemmät nappulat, jotka sopivat niiden suuhun. Ne myös lisäävät pureskelemista ja parantavat ruoansulatusta.

Turkinhoito

Pomeranianin turkki tarvitsee nuoruusiässä tavallista enemmän hoitoa, sillä se auttaa turkin vaihtumista. Kun turkki on vaihtunut, sitä ei tarvitse harjata kuin pari kertaa viikossa. Tarkasta säännöllisesti, ettei alusvilla ala takkuuntua. Alusvillaan ei saa käyttää liian tiheää kampaa, sillä se vaurioittaa alusvillaa ja pilaa sen muhkeuden. Turkki kammataan huolellisesti harvalla kammalla ja harjataan sen jälkeen kevyesti. Jalkakarvoja täytyy myös leikata toisinaan.