Miksi koira syö ruohoa?

Ei kannata huolestua, vaikka koira söisi toistuvasti ruohoa. Se ei ole millään lailla epätavallista käytöstä, vaikka saattaakin vaikuttaa oudolta.
Miksi koirat syövät ruohoa? | Outoa, ei epätavallista
Miksi koirat syövät ruohoa? | Outoa, ei epätavallista
Miksi koirat syövät ruohoa? | Outoa, ei epätavallista

Tarkkaa syytä ruohon syömiseen ei tiedetä, mutta käytökselle on useita mahdollisia selityksiä.

Koirat saattavat tarvita ruohoa osaksi ruokavaliotaan

Yksi selitys on, että ruohon syöminen liittyy koiran kehittymiseen lajina. Teoria perustuu sille, että villit koiraeläimet (kuten sudet ja ketut, jotka ovat koiran sukulaisia) syövät saaliseläimen kokonaan saatuaan sen kiinni.

Lemmikkisi esi-isät metsästivät yleensä kasvinsyöjiä. Kun villikoirat söivät näitä eläimiä, ne saattoivat samalla syödä paljon ruohoa ja kasveja saaliseläinten sisäelinten mukana.

Villien koiraeläinten, kuten kettujen, tiedetään syövän myös esimerkiksi tiettyjä marjoja ja kasvinosia, mikä tukee ajatusta, että koirat syövät ruohoa, koska se kuuluu niiden ruokavalioon.

Niin kauan kuin koira ei vahingoita itseään, sen voi antaa toimia näin.

Miksi koira oksentaa syötyään ruohoa?

Jos olet huomannut koirasi toimivan näin ja hämmästynyt tai säikähtänyt sitä, et ole yksin. Monet koirat syövät ruohoa ja oksentavat sitten. Se on täysin normaalia.

Kukaan ei osaa sanoa varmaksi, miksi koirat syövät ruohoa. Tärkeintä on kuitenkin, ettei siitä tarvitse huolestua.

Saattaa olla, että koirat syövät ruohoa ja oksentavat tarkoituksella, tai sitten ne oksentavat, koska ovat syöneet ruohoa. Joka tapauksessa, jos koira on jälkeenpäin oma itsensä, asia ei vaadi jatkotoimia.

Jotkut koirat syövät kasveja myös silloin, kun niiden vatsa on sekaisin. Ei ole syytä huoleen, elleivät koirat syö niille haitallisia kasveja. Lisätietoja saat koiralle haitallisia aineita ja ruokia käsittelevästä listastamme.

Ruohonsyönti on koiralle normaalia käytöstä, eikä siitä tarvitse huolestua, ellei koira tee sitä liikaa. Toinen syy huoleen on koiran käyttäytymisen äkillinen muutos: esimerkiksi jos koira alkaa syödä yhtäkkiä valtavasti ruohoa, vaikkei aiemmin ole osoittanut siihen lainkaan kiinnostusta.

Jos olet huolestunut siitä, että koirasi syö ruohoa, suosittelemme keskustelemaan asiasta eläinlääkärin kanssa varmuuden vuoksi. Eläinlääkäri voi tarkastaa koiran, jotta saat mielenrauhan ja joten voitte jatkossakin nauttia toisenne seurasta huoletta.

Purple health icon