Jenifer

Purinan tekninen kommunikointipäällikkö ja eläinlääkäri

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että kuivaruokaa syövät kissat nauttivat vähemmän vettä märkäruokaa syöviin kissoihin verrattuna. Tästä huolimatta suurin osa kuivaruokaa syövistä kissoista ei kuitenkaan saa virtsakiviä. Joissakin tapauksissa kuivaruoan syöttäminen voi vaikuttaa virtsakivien syntyyn, jos kissalla on jo ennestään alttius virtsatiesairauksille.

Alempiin virtsatiesairauksiin (LUTD) kuuluu useita erilaisia sairauksia, jotka vaikuttavat alempiin virtsateihin (virtsarakkoon ja virtsaputkeen) ja joiden oireet ovat samankaltaisia niin koirilla kuin kissoilla. Kissoilla alempien virtsatiesairauksien yleisin syy on idiopaattinen kystiitti ja koirilla bakteerin aiheuttama tulehdus. Toisinaan sairauteen liittyy myös virtsakiviä, mutta ne eivät ole ongelmista yleisimpiä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kuivaruokaan perustuva ruokavalio ei ole näiden ongelmien pääasiallinen aiheuttaja. Todellisuudessa lemmikkien virtsatieongelmien yleisimpiä aiheuttajia ovat ylipaino ja stressi.

Terveet, kuivaruokaa syövät lemmikkit saavat tarpeeksi nestettä juomalla. Kissat ovat kuitenkin usein huonoja juomaan. Niiden esi-isät elivät Lähi-idän aavikoilla, ja nykypäivän kesykissoilla on yhä esi-isiensä ominaisuuksia, vaikka noista päivistä on kulunut jo vuosisatoja. Lisäksi joillakin kissaroduilla on erityistä taipumusta virtsakivien muodostumiseen. Tällöin ruokavalion rooli on erityisen tärkeä, sillä se säätelee virtsassa olevien kivennäisaineiden ja muiden virtsakivien muodostumista ehkäisevien aineiden määrää. Purinan valikoimasta löytyy kuivaruokia, jotka on suunniteltu erityisesti alemmista virtsatiesairauksista kärsiville kissoille (esim. PURINA PROPLAN VETERINARY DIETS UR) – eläinlääkärisi osaa auttaa sinua valitsemaan juuri sinun lemmikillesi sopivan ruoan.

Märkäruokaan perustuva ruokavalio olisi siis ihanteellinen vaihtoehto virtsatieongelmien hallitsemiseksi, mutta kuivaruokaan perustuva ruokavalio on myös harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Lisäksi täysi ja tasapainoinen kuivaruokavalio sopii erinomaisesti kissoille ja koirille, joilla ei ole taipumusta virtsatiesairauksiin tai joilla ei ole diagnosoitu mitään virtsatiesairauksille altistavia perusongelmia.