Kleinspitz on iloinen ja ystävällinen koira. Se on itsevarma, luonteeltaan tasainen seurakoira, jossa ei saa näkyä selviä hermostuneisuuden tai aggression merkkejä. Koira on erittäin aktiivinen ja valpas. Se rakastaa ihmisten seuraa ja haluaa olla mukana kaikissa perheen puuhissa.
Saksanpystykorvat polveutuvat suoraan pohjoisen paimenkoiraroduista, kuten samojedista. Nämä rodut saapuivat nykyisen Saksan ja Hollannin alueelle keskiajalla viikinkien mukana. Sieltä koirat levisivät kaikkialle Eurooppaan ja risteytyivät muiden paimenkoirarotujen kanssa luoden pystykorvarotujen perustan. 1700-luvulla pystykorvat nousivat muotiin brittien seurapiireissä, ja viktoriaanisena aikana niitä jalostettiin pienemmiksi. Näin syntyi muun muassa kääpiökokoinen pomeranian. Nykyisin saksanpystykorviksi lasketaan Suomessa viisi eri rotua, joilla on yhteinen rotumääritelmä. Toisinaan esimerkiksi mittelspitzpentueisiin syntyy kleinspitzejä tai toisin päin niiden yhteisen perimän vuoksi. Suomeen kleinspitz tuli 1980-luvulla, ja rodun suosio on viime vuosina ollut nousussa.
Kleinspitz on suhteellisen terve koirarotu. Monien muiden rotujen tavoin rodulla esiintyy kuitenkin toisinaan perinnöllisiä silmäsairauksia, joten niiden silmät tulee tutkia ennen jalostuskäyttöä. Rodulla voi esiintyä myös epilepsiaa ja polvilumpioiden sijoiltaan menoa.
Moniin isompiin koirarotuihin verrattuna kleinspitzin tarvitsema liikuntamäärä on vähäinen. Kohtalainen määrä liikuntaa riittää aikuiselle koiralle, vaikka hän haluaa kouluttaa enemmän, jos mahdollista. Kleinspitz nauttii juoksemisesta ja kävelylenkeistä, mutta ne puuhailevat mielellään myös kotipihassa omistajan kanssa vaikka koko päivän.
Pienten koirien aineenvaihdunta on nopea, joten ne kuluttavat energiaa nopeasti. Pienen vatsalaukkunsa vuoksi niiden täytyy kuitenkin syödä pieniä määriä usein. Pienikokoisten koirien ravinnot on suunniteltu niin, että niissä on oikea määrä tärkeimpiä ravintoaineita ja pienemmät nappulat, jotka sopivat niiden suuhun. Ne myös lisäävät pureskelemista ja parantavat ruoansulatusta.
Hyvä ohjenuora on, että koiran turkki pysyy siistinä ja takuttomana, kun se harjaa kunnolla useita kertoja viikossa. Turkki tulisi harjata ”väärään suuntaan”. Erityisesti korvien ja kyynärien alue vaatii tarkkuutta, sillä niihin takkuja muodostuu nopeasti. Uroksilla on yleensä karvanlähtö kerran vuodessa, nartuilla kaksi kertaa, ja silloin vaihtuu suurin osa karvasta.
Joidenkin koirien ajatellaan tulevan luonnostaan hyvin toimeen lasten kanssa, mutta kaikki koirat ja lapset tulee kuitenkin opettaa tulemaan toimeen yhdessä ja kunnioittamaan toisiaan sekä toimimaan turvallisesti. Pientä lasta ja koiraa ei saa koskaan jättää kaksin, ja aikuisen tulee aina valvoa niiden yhteiseloa.
