Coton de tuléar

Coton De Tulear

Coton de tuléar on pieni, valkoinen koira, joka on hieman korkeuttaan pidempi ja sillä on pitkäkarvainen, puuvillamainen turkki. Täysikasvuisen cotonuroksen säkäkorkeus on noin 26-28, nartun 23-25 cm ja paino vastaavasti 4-6 kg ja 3,5-5 kg.

  • Kokemattomalle omistajalle soveltuva koira
  • Peruskoulutus vaaditaan
  • Nauttii rauhallisesta lenkkeilystä
  • Nauttii puolen tunnin päivälenkeistä
  • Pieni kääpiökoira
  • Vähiten kuolaa
  • Turkki edellyttää päivittäistä hoitoa
  • Hypoallergeeninen rotu
  • Erittäin äänekäs koira
  • Vahtikoira. Haukkuu ja varoittaa
  • Tulee hyvin toimeen muiden lemmikkien kanssa
  • Erinomainen perhekoira

Alkuperä

Myös nimellä Madagaskarin kuninkaallinen koira tunnettu vanha rotu on saanut nimensä Madagaskarin lounaisrannikolla sijaitsevan Tuléarin satamakaupungin mukaan. Kerrotaan, että 1400-luvulla muutama bichontyyppinen koira pelastautui haaksirikosta ja ui Tuléariin, jossa ne risteytyivät paikallisten terrierien kanssa ja coton de tuléar -rotu sai alkunsa. Koira niitti suosiota hovissa, ja maassa säädettiinkin laki, joka kielsi rodun omistamisen muilta kuin aatelistolta.

Luonne

Cotoneita on kasvatettu vuosisatojen ajan seurakoiriksi, ja se on rakastava ja uskollinen lemmikki, joka nauttii ihmisten seurasta, eikä halua olla erossa perheestään. Koira nauttii sylikoiran velvollisuuksista, mutta on myös iloinen, leikkisä ja vilkas lemmikki.

Terveys

Coton de tuléar on pääasiassa melko terve rotu, eikä sillä ole yleisesti tunnettuja, rodulle tyypillisiä sairauksia.

Liikunta

Pienenä rotuna coton de tuléar ei tarvitse paljon liikuntaa: noin puoli tuntia päivässä riittää. Muista varmistaa turkin kunnollinen kuivaus märällä säällä tehdyn kävelylenkin jälkeen.

Ravitsemus

Kääpiökoirien aineenvaihdunta on nopea, joten ne kuluttavat energiaa nopeasti. Pienen vatsalaukkunsa vuoksi niiden täytyy kuitenkin syödä pieniä määriä usein. Pienikokoisten koirien ravinnot on suunniteltu niin, että niissä on oikea määrä tärkeimpiä ravintoaineita ja pienemmät nappulat, jotka sopivat niiden suuhun. Ne myös lisäävät pureskelemista ja parantavat ruoansulatusta.

Turkinhoito

Cotonin nimi tulee sen yksikerroksisesta, puuvillamaisesta turkista, joka on noin 8-9 cm pitkä. Päivittäinen harjaus riittää pitämään turkin takuttomana. Kotikoirien turkki leikataan usein, jotta se olisi helppohoitoisempi, mutta näyttelykoira pidetään täydessä turkissa.

Parhaiten lapsille sopivat rodut

Joidenkin koirien ajatellaan tulevan luonnostaan hyvin toimeen lasten kanssa, mutta kaikki koirat ja lapset tulee kuitenkin opettaa tulemaan toimeen yhdessä ja kunnioittamaan toisiaan sekä toimimaan turvallisesti. Pientä lasta ja koiraa ei saa koskaan jättää kaksin, ja aikuisen tulee aina valvoa niiden yhteiseloa.

dog

Onko tämä oikea rotu sinulle?

Jokaisella koiralla on oma, yksilöllinen luonteensa, mutta niiden käytöstä ohjaavat myös synnynnäiset vietit ja käytösmallit. Kokeile valintatyökaluamme niin näet, mitkä koirarodut vastaavat mieltymyksiäsi ja elämäntyyliäsi parhaiten. Kun sinä ja koirasi nautitte samoista asioista, olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä.

Mitä tulisi ottaa huomioon seuraavaksi?

Adoptointi

Koiran adoptointi löytöeläinkodista on äärimmäisen palkitsevaa. Usein koira saa toisen mahdollisuuden elämään. Moni koira odottaa rakastavaa loppuelämän kotia. Hyvämaineiset löytöeläinkodit tekevät kaikkensa varmistaakseen, että oikeat koirat päätyvät juuri oikeaan kotiin. Henkilökunta tutustuu huolella eläinkotiin tuleviin koiriin ja sekä sinuun, perheeseesi ja elämäntyyliisi, ennen kuin päättää, mitkä koirat sopisivat juuri sinulle. Henkilökunta myös neuvoo ja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi niin ennen adoptiota kuin sen jälkeenkin. Lisätietoja saat klikkaamalla tästä.

Hyvän kasvattajan löytäminen

Jos olet päättänyt hankkia rotukoiran, kannattaa etsiä hyvämaineinen kasvattaja. Ota yhteyttä Kennelliittoon tai rotujärjestön sihteeriin, sillä hänellä voi olla käytössään luettelo tulevista pentueista. Häneltä saat myös lähelläsi asuvien kasvattajien yhteystietoja. Pyri valitsemaan kasvattaja, joka on Kennelliiton hyväksyttyjen kasvattajien listalla. Käy koiranäyttelyissä tapaamassa kasvattajia kasvotusten ja kysele heiltä haluamasi rodun saatavuudesta.

Koiran toivottaminen tervetulleeksi

Hankit sitten pikkuruisen koiranpennun tai annat uuden kodin täyskasvuiselle koiralle, edessä on jännittäviä aikoja. Saatat suurta päivää odotellessasi kaivata muuta ajateltavaa. Onneksi muutama asia täytyykin hoitaa ennen uuden tulokkaan saapumista.