Cymric

Cymrics

Cymric-kissarotu on vantterarakenteinen ja muistuttaa rakenteeltaan brittiläistä lyhytkarvaa. Sillä on suuret silmät ja kaukana toisistaan olevat korvat. Rodun huomattavin piirre on sen hännättömyys. Takajalat ovat etujalkoja pidemmät. Cymricillä on paksu turkki, joka peittää vartaloa kaikkialta ja lisää vaikutelmaa kissan muhkeasta vartalosta. Joskus cymriceillä esiintyy jänismäistä hyppelyä, joka johtuu hännättömyyteen liittyvästä, spina bifidan tapaisesta selkärangan epämuodostumasta. Cymricillä esiintyy kaikenlaisia värimuunnoksia ja kuvioita, paitsi siamilaistyyppistä naamiota.

  • Rauhallinen kissa
  • Ystävällinen mutta itsenäinen kissa
  • Hiljainen kissa
  • Kookkaampi kissarotu
  • Turkki tarvitsee hoitoa joka päivä
  • Allergisoiva rotu
  • Tarvitsee jonkin verran ulkoilua
  • Saattaa tarvita totuttelua ennen lapsiperheeseen muuttamista

Alkuperä

Cymric on puolipitkäkarvainen muunnos manxista. Sen nimi tulee sanasta cymru, joka on Walesin kelttiläinen nimi. Rotu on kuitenkin alun perin kotoisin Mansaarelta. Mansaarella hännättömät kissat ovat yleisiä, sillä saaren sisäsiittoisessa kissakannassa on levinnyt luonnollinen hännättömyysgeeni. Manxin tavoin myös cymricpentueen kissoilla voi olla eri pituisia töpöhäntiä (joista käytetään englantilaisia määritelmiä rumpy-riser, stumpy ja longy) tai ne voivat olla täysin hännättömiä (rumpy). Kanadassa 1960-luvulla toteutetut jalostusohjelmat johtivat cymricin suosion kasvuun Yhdysvalloissa, jossa ainoastaan täysin hännättömät yksilöt kelpaavat näyttelytarkoitukseen.

Alkuperäismaa

Mansaari (Yhdistynyt kuningaskunta) / Kanada

Luonne

Cymric on rotuna erittäin hiljainen, leikkisä ja älykäs. Se voi vaikuttaa vieraiden seurassa ujolta ja varautuneelta ja kiintyy usein erityisesti yhteen ihmiseen. Rodulle on tyypillistä, että pentumainen käytös jatkuu pitkään vielä täysikasvuisenakin.

Terveys

Hännättömyys on vakava geenivirhe, ja cymricin selkärangan epämuodostuma saattaa aiheuttaa terveysvaivoja, muun muassa nivelrikkoa, jo nuorelle kissalle. Joidenkin kissojen peräaukko voi olla tavallista ahtaampi, mikä voi aiheuttaa ulostamisvaikeuksia. Muiden kissojen tavoin myös cymrickissat ja niiden pennut tarvitsevat säännölliset rokotukset, loishäädöt ja vuosittaisen eläinlääkärin terveystarkastuksen.

Ravitsemus

Jokainen kissa on ainutlaatuinen ja niillä kaikilla on ravinnon suhteen suosikkeja, inhokkeja ja yksilöllisiä tarpeita. Kissat ovat kuitenkin lihansyöjiä ja ne tarvitsevat ravinnostaan 41:tä eri ravintoainetta. Näiden ravintoaineiden suhde vaihtelee riippuen kissan iästä, elämäntavasta ja yleisestä terveydentilasta. Kasvavat, energiset kissat tarvitsevat luonnollisesti ravitsemuksellisesti erilaisen ruokavalion kuin vähemmän aktiiviset seniorikissat. Oikea ruokintamäärä tulee myös ottaa huomioon. Ruokintaohjeita noudattamalla kissa pysyy hoikkana ja hyväkuntoisena, ja märkä- ja kuivaruoan suhdetta voi vaihdella kissan mieltymysten mukaan.

Turkinhoito

Cymricin paksu turkki tarvitsee harjausta päivittäin, jotta se ei pääse takkuuntumaan ja pysyy huippukunnossa.

Parhaiten lapsille sopivat rodut

Rotua ei yleisesti pidetä parhaana rotuna lapsiperheisiin, mutta kaikki kissat ovat erilaisia. Huolellisen totuttelun myötä kissa voi oppia elämään lasten kanssa.

cat

Onko tämä oikea rotu sinulle?

Jokaisella kissalla on oma, yksilöllinen luonteensa, mutta niiden käytöstä ohjaavat myös synnynnäiset vietit ja käytösmallit. Kokeile valintatyökaluamme niin näet, mitkä kissarodut vastaavat mieltymyksiäsi ja elämäntyyliäsi parhaiten. Kun sinä ja kissasi nautitte samoista asioista, olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä

Mitä tulisi ottaa huomioon seuraavaksi?

Adoptointi

Kissan adoptoiminen löytöeläinkodista ja uuden elämän antaminen voi olla äärimmäisen tyydyttävää. Moni kissa odottaa rakastavaa loppuelämän kotia. Jokaisella kissalla on oma tarinansa. Monet ovat menettäneet ensimmäisen kotinsa itsestään riippumattomista syistä ja haluaisivat mielellään osaksi sinun perhettäsi. Hyvämaineiset löytöeläinkodit ovat huolellisia valitessaan oikeille ihmisille juuri oikeat kissat. Henkilökunta neuvoo ja vastaa kysymyksiisi mielellään.

Hyvän kasvattajan löytäminen

Jos olet päättänyt hankkia rotukissan, kannattaa etsiä hyvämaineinen kasvattaja. Rotukissanpennun tai aikuisen kissan hankkimisen paras puoli on se, että kissan ulkonäkö ja tuleva luonne voidaan ennustaa melko luotettavasti. Kysy eläinlääkäriltäsi tarkemmin kissojen tarttuvista taudeista, geneettisistä alttiuksista tai hoidon tarpeesta, jotta olet täysin valmis, kun uusi kissasi saapuu.

Kissan toivottaminen tervetulleeksi

Uusi kissasi tai kissanpentusi saapuu lähipäivinä, joten olet varmasti hyvin innoissasi. Saapumista edeltävinä päivinä riittää reilusti tekemistä, joten et varmasti pääse pitkästymään ennen kissasi saapumista.