Englanninsetteri

Englanninsetteri

Englanninsetteri on kookas ja tyylikäs rotu, jonka rakenne on symmetrinen ja isokokoinen. Ne ovat voiman, tyylin ja kestävyyden ruumiillistumia. Englanninsetterin pitkä, sileä turkki on silkkinen ja paikoittain runsashapsuinen. Läikikkään turkin eri värityksiä kutsutaan belton-tyypeiksi. Pohjaväri on aina valkoinen ja läikät voivat olla mustat (blue belton), keltaiset (lemon belton), oranssit (orange belton), maksanruskeat (liver belton) tai kolmiväriset (blue belton ja parkinruskea tai lemon belton ja parkinruskea) Täysikasvuisen uroksen säkäkorkeus on noin 65–68 cm ja se painaa noin 28,5 kg, kun taas nartun säkä on noin 61–65 cm ja ihannepaino noin 27 kg.

Englanninsetteri
  • Kokoluokka: Suuri
  • Turkinhoito: Useammin kuin kerran viikossa
Englanninsetteri
  • Karvanlähtö: Keskitasoa
  • Sopii allergikoille: Ei
  • Haukkuherkkyys: Ei erityisen haukkuherkkä
  • Kennelliiton roturyhmä: Kanakoirat
Englanninsetteri
  • Alone
  • Sietää muita lemmikkejä: Hyvin
  • Soveltuvuus vahtikoiraksi: Heikko

Yleistä

Englanninsetteri on kookas ja tyylikäs rotu, jonka rakenne on symmetrinen ja isokokoinen. Ne ovat voiman, tyylin ja kestävyyden ruumiillistumia. Englanninsetterin pitkä, sileä turkki on silkkinen ja paikoittain runsashapsuinen. Läikikkään turkin eri värityksiä kutsutaan belton-tyypeiksi. Pohjaväri on aina valkoinen ja läikät voivat olla mustat (blue belton), keltaiset (lemon belton), oranssit (orange belton), maksanruskeat (liver belton) tai kolmiväriset (blue belton ja parkinruskea tai lemon belton ja parkinruskea) Täysikasvuisen uroksen säkäkorkeus on noin 65–68 cm ja se painaa noin 28,5 kg, kun taas nartun säkä on noin 61–65 cm ja ihannepaino noin 27 kg.

Historia

Englanninsetterin juuret ulottuvat 1500-luvulle, jolloin se tunnettiin taitavana lintukoirana. Rodun tarkasta historiasta on olemassa useita eri versioita. Yhden version mukaan rotu on espanjalaisten maaspanielien sukulinja. Toisen teorian mukaan rotu luotiin risteyttämällä vanhoja vesispanieli- ja espanjanseisojarotuja ja varhaisia springereitä. Vanhin tunnettu setterit mainitseva teksti on vuodelta 1576 oleva latinankielinen Englannin koiria kuvaava teksti, jonka Johannes Caius käänsi englanniksi. Senkään osalta ei kuitenkaan ole täysin selvää, viitataanko kirjoituksessa nykyisen setterin esi-isiin. Englanninsetteri oli ensimmäisen kerran mukana rotunäyttelyssä vuonna 1859 Newcastle-upon-Tynessa Englannin koillisosassa. Suomessakin rotua on kasvatettu jo 1800-luvun loppupuolelta asti.

Luonne

Englanninsetterit ovat ystävällisiä, hyväluonteisia koira, joista tulee kiinteä osa perhettä. Ne ovat vilkkaita ja sosiaalisia, ilmoittavat vieraiden saapumisesta ja sen jälkeen suhtautuvat näihin kuin vanhoihin ystäviin. Rotu tulee erinomaisesti toimeen lasten kanssa ja niillä on korkea sietokyky, jota ei saa kuitenkaan turhaan koetella. Ne tulevat luonnostaan hyvin toimeen muiden koirien ja lemmikkien kanssa.

Terveys

Monien muiden rotujen tavoin englanninsetterillä esiintyy perinnöllisiä silmäsairauksia ja lonkkanivelen kehityshäiriötä (dysplasia, voi heikentää koiran liikkuvuutta). Siksi koirien silmät ja lonkat tulee tutkia ennen jalostuskäyttöä. Myös perinnöllistä kuuroutta esiintyy, ja koiran kuulo voidaan testata jo nuorena.

Liikunta

Rotu tarvitsee suhteellisen paljon liikuntaa, täysikasvuiselle koiralle mielellään yli kaksi tuntia joka päivä. Niillä on taipumusta lähteä omille teilleen, joten kannattaa varmistaa, että piha on hyvin aidattu.

Ravitsemus

Suurilla koirilla on suuri ruokahalu ja ne myös hyötyvät erilaisesta ravintotasapainosta, mukaan lukien kivennäisaineet ja vitamiinit, kuin pienet koirarodut. Englanninsettereillä esiintyy suhteellisen paljon turvotusta ja vatsavaivoja. Näitä voi ehkäistä tarjoamalla koiralle pienempiä aterioita useammin.

Turkinhoito

Englanninsetterin turkki tarvitsee suhteellisen paljon työtä, jotta se pysyy parhaimmillaan. Tassu- ja korvakarvat tulee leikata säännöllisesti. Ilman pitää päästä kiertämään korvissa, sillä se ehkäisee tulehduksia. Turkin hapsut tarvitsevat ajoittaista huomiota. Jos koira käy näyttelyissä, sen turkinhoitoon täytyy panostaa vielä enemmän.