Keeshond

Keeshond

Keeshondilla on tyypilliset pystykorvan piirteet: kettumainen pää, pienet pystyt korvat, paksu pörröinen turkki ja puuhkamainen häntä, joka kiertyy selän päälle. Täysikasvuisen uroksen säkäkorkeus on noin 46 cm, nartun 43 cm, ja paino vaihtelee 16-18 kg:n välillä. Koiran turkki on yhdistelmä mustaa ja harmaata, ja sen pehmeä, paksu aluskarva on kermanvärinen tai vaaleanharmaa.

  • Jonkin verran kokemusta omaavalle omistajalle soveltuva koira
  • Jonkin verran koulutusta vaaditaan
  • Nauttii aktiivisesta lenkkeilystä
  • Nauttii tunnin päivälenkeistä
  • Keskikokoinen koira
  • Runsaasti kuolaa
  • Turkki edellyttää päivittäistä hoitoa
  • Allergisoiva rotu
  • Erittäin äänekäs koira
  • Vahtikoira. Haukkuu ja varoittaa
  • Muihin lemmikkeihin sopeutuminen voi edellyttää kouluttamista
  • Lapsiin sopeutuminen voi edellyttää kouluttamista

Alkuperä

Keeshond on läheistä sukua pomeranianille ja muille saksanpystykorville. Nimensä se on saanut Kees de Gyselaerilta, joka oli 1700-luvulla hollantilaisen isänmaallisen puolueen johtaja. Se oli tavallisten työläisten koira ja tunnetaan myös Hollannin proomukoirana, sillä monet koirat elivät ja työskentelivät proomuilla vahti- ja seurakoirina.

Luonne

Keeshondit ovat aina valppaita ja siten luonnostaan hyviä vahtikoiria, sillä ne ilmoittavat perheelle välittömästi kaikista poikkeavista havainnoistaan. Rotua kutsutaan toisinaan myös nimellä ”hymyilevä hollantilainen”, ja se on ystävällinen ja toverillinen, iloinen ja sydämellinen koira.

Terveys

Keeshond on pääasiassa perusterve koirarotu. Rotuun liittyy muutama tunnettu perinnöllinen sairaus, epilepsia ja hormonaalinen liikatoiminta (hyperparatyreoosi). Molemmat voidaan selvittää geenitestillä ja jalostukseen käytettävät koirat tulee tutkia.

Liikunta

Keeshond tarvitsee noin tunnin liikuntaa joka päivä, ja se on toimelias koira, joka nauttii itselleen antamistaan vahtikoiran tehtävistä ja vartioi taloa ja pihaa innolla. Kannattaa varmistaa, ettei koiran haukku aiheuta ongelmia naapureiden kanssa, sillä se saattaa ulkona ollessaan innostua tiedottamaan omistajalle kaikesta, mitä siellä tapahtuu.

Ravitsemus

Koirasi tarvitsee tasapainoisen ruokavalion, joka sisältää kaikkia ravintoaineita, ja sillä tulee aina olla saatavilla raikasta vettä. Koiran kunto tulee tarkastaa säännöllisesti, jotta se pysyy hyväkuntoisena. Muista tarjota koiralle ravintoa vähintään kaksi kertaa päivässä kyseisen ravinnon ruokintaohjeiden mukaisesti.

Turkinhoito

Koiran paksu, pörheä turkki on runsas ja sen pitäminen kunnossa voi olla työlästä. Päivittäinen harjaaminen pitää takut selvänä ja estää turkin muuttumisen vaikeaksi käsiteltäväksi ja suuritöiseksi.

Parhaiten lapsille sopivat rodut

Joidenkin koirien ajatellaan tulevan luonnostaan hyvin toimeen lasten kanssa, mutta kaikki koirat ja lapset tulee kuitenkin opettaa tulemaan toimeen yhdessä ja kunnioittamaan toisiaan sekä toimimaan turvallisesti. Pientä lasta ja koiraa ei saa koskaan jättää kaksin, ja aikuisen tulee aina valvoa niiden yhteiseloa.

dog

Onko tämä oikea rotu sinulle?

Jokaisella koiralla on oma, yksilöllinen luonteensa, mutta niiden käytöstä ohjaavat myös synnynnäiset vietit ja käytösmallit. Kokeile valintatyökaluamme niin näet, mitkä koirarodut vastaavat mieltymyksiäsi ja elämäntyyliäsi parhaiten. Kun sinä ja koirasi nautitte samoista asioista, olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä.

Mitä tulisi ottaa huomioon seuraavaksi?

Adoptointi

Koiran adoptointi löytöeläinkodista on äärimmäisen palkitsevaa. Usein koira saa toisen mahdollisuuden elämään. Moni koira odottaa rakastavaa loppuelämän kotia. Hyvämaineiset löytöeläinkodit tekevät kaikkensa varmistaakseen, että oikeat koirat päätyvät juuri oikeaan kotiin. Henkilökunta tutustuu huolella eläinkotiin tuleviin koiriin ja sekä sinuun, perheeseesi ja elämäntyyliisi, ennen kuin päättää, mitkä koirat sopisivat juuri sinulle. Henkilökunta myös neuvoo ja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi niin ennen adoptiota kuin sen jälkeenkin. Lisätietoja saat klikkaamalla tästä.

Hyvän kasvattajan löytäminen

Jos olet päättänyt hankkia rotukoiran, kannattaa etsiä hyvämaineinen kasvattaja. Ota yhteyttä Kennelliittoon tai rotujärjestön sihteeriin, sillä hänellä voi olla käytössään luettelo tulevista pentueista. Häneltä saat myös lähelläsi asuvien kasvattajien yhteystietoja. Pyri valitsemaan kasvattaja, joka on Kennelliiton hyväksyttyjen kasvattajien listalla. Käy koiranäyttelyissä tapaamassa kasvattajia kasvotusten ja kysele heiltä haluamasi rodun saatavuudesta.

Koiran toivottaminen tervetulleeksi

Hankit sitten pikkuruisen koiranpennun tai annat uuden kodin täyskasvuiselle koiralle, edessä on jännittäviä aikoja. Saatat suurta päivää odotellessasi kaivata muuta ajateltavaa. Onneksi muutama asia täytyykin hoitaa ennen uuden tulokkaan saapumista.