Somali

Somali

Somali on keskikokoinen kissa, joka on jäntevä, solakka ja lihaksikas. Pää muodostaa keskikokoisen kiilan, jonka piirteet ovat lempeät ja jonka kauas toisistaan kiinnittyneissä korvissa on tupsut. Silmät ovat mantelinmuotoiset, kaukana toisistaan ja väriltään yleensä meripihkan sävyiset, pähkinänruskeat tai vihreät. Mitä syvempi sävy silmissä on, sitä parempi! Pitkissä jaloissa on soikeat, tupsulliset tassut. Kissan turkki on puolipitkä ja pehmeä, ja ohuet karvat ovat tiiviisti sen vartalon myötäiset. Aikuisella somalikissalla on kauluri ja ”villapöksyt”, mutta ne eivät näy vielä kissanpennuilla. Jokaisessa karvassa tulisi olla vähintään kolme ticking-väriä, jolloin tuloksena on kuusi eriväristä osiota karvan päästä päähän. Somalikissalla hyväksytään 28 väriä. Yleisin on kullanruskea, jossa on aprikoosinvärinen pohja turkki mustalla ticking-kuviolla.

  • Erittäin aktiivinen ja utelias kissa
  • Ystävällinen mutta itsenäinen kissa
  • Hiljainen kissa
  • Keskikokoinen kissarotu
  • Turkki tarvitsee hoitoa joka päivä
  • Allergisoiva rotu
  • Ulkokissa
  • Saattaa tarvita totuttelua ennen lapsiperheeseen muuttamista

Alkuperä

Somalikissa on abessinialaisen pitkäturkkinen muunnos. Pitkäturkkinen geeni tuotiin abessinialaiskissan perimään jo 1900-luvun alkupuolella, mutta pitkäturkkista rotua alettiin tarkoituksellisesti jalostaa vasta 1960-luvulla. Alun perin pitkäturkkinen geeni lisättiin risteytykseen Britanniassa, ja resessiivistä geeniä kantavia abessinialaisia vietiin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Somalikissan järjestelmällinen jalostustyö aloitettiin Yhdysvalloissa. Rodusta tuli pian suosittu myös muualla maailmassa, erityisesti Australiassa, jossa niitä kasvatetaan niin paljon, että abessinialainen on jo lähes kokonaan unohtunut.

Alkuperäismaa

Yhdysvallat

Luonne

Somalikissat ovat erittäin älykkäitä. Somali on hyväluontoinen ja leikkisä kissa, joka nauttii leikkimisestä ja leikkikaluista. Somalit ovat usein abessinialaisia serkkujaan ujompia ja itsenäisempiä, mutta nekin pitävät ihmisten seurasta. Ne ovat aktiivisia kissoja, jotka ulkoilevat mielellään.

Terveys

Useimmat somalikissat ovat terveitä, mutta niiden lähisukulaisessa abessinialaisessa tiedetään esiintyvän muutamia perinnöllisiä sairauksia, jotka koskettavat myös tätä rotua. Abessinialaiskissoilla esiintyy PK-anemiaa, joka on perinnöllinen sairaus. Sairautta voidaan testata luotettavasti ja rodusta kiinnostuneiden tulee tiedustella kasvattajalta kissan testaamisesta ja tuloksista. Joissain maissa on tavattu myös silmäsairautta nimeltä verkkokalvon rappeumasairaus, PRA, joka aiheuttaa sokeutumista. Myös tästä sairaudesta kannattaa kysyä kasvattajalta.

Ravitsemus

Jokainen kissa on ainutlaatuinen ja niillä kaikilla on ravinnon suhteen suosikkeja, inhokkeja ja yksilöllisiä tarpeita. Kissat ovat kuitenkin lihansyöjiä ja ne tarvitsevat ravinnostaan 41:tä eri ravintoainetta. Näiden ravintoaineiden suhde vaihtelee riippuen kissan iästä, elämäntavasta ja yleisestä terveydentilasta. Kasvavat, energiset kissat tarvitsevat luonnollisesti ravitsemuksellisesti erilaisen ruokavalion kuin vähemmän aktiiviset seniorikissat. Oikea ruokintamäärä tulee myös ottaa huomioon. Ruokintaohjeita noudattamalla kissa pysyy hoikkana ja hyväkuntoisena, ja märkä- ja kuivaruoan suhdetta voi vaihdella kissan mieltymysten mukaan.

Turkinhoito

Somalikissa tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, jotta turkki pysyy takuttomana. Koska karva ei kuitenkaan ole yhtä pitkä kuin esimerkiksi persialaiskissalle, se on helpompi pitää myös siistinä. Useimmat somalikissat nauttivat turkinhoidosta ja, jos se otetaan tavaksi jo pentuna, se sujuu yleensä hyvin. Kaikkien kissojen tavoin rotu tarvitsee säännölliset rokotukset, loishäädöt ja vuosittaisen terveystarkastuksen.

Parhaiten lapsille sopivat rodut

Rotua ei yleisesti pidetä parhaana rotuna lapsiperheisiin, mutta kaikki kissat ovat erilaisia. Huolellisen totuttelun myötä kissa voi oppia elämään lasten kanssa.

cat

Onko tämä oikea rotu sinulle?

Jokaisella kissalla on oma, yksilöllinen luonteensa, mutta niiden käytöstä ohjaavat myös synnynnäiset vietit ja käytösmallit. Kokeile valintatyökaluamme niin näet, mitkä kissarodut vastaavat mieltymyksiäsi ja elämäntyyliäsi parhaiten. Kun sinä ja kissasi nautitte samoista asioista, olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä

Mitä tulisi ottaa huomioon seuraavaksi?

Adoptointi

Kissan adoptoiminen löytöeläinkodista ja uuden elämän antaminen voi olla äärimmäisen tyydyttävää. Moni kissa odottaa rakastavaa loppuelämän kotia. Jokaisella kissalla on oma tarinansa. Monet ovat menettäneet ensimmäisen kotinsa itsestään riippumattomista syistä ja haluaisivat mielellään osaksi sinun perhettäsi. Hyvämaineiset löytöeläinkodit ovat huolellisia valitessaan oikeille ihmisille juuri oikeat kissat. Henkilökunta neuvoo ja vastaa kysymyksiisi mielellään.

Hyvän kasvattajan löytäminen

Jos olet päättänyt hankkia rotukissan, kannattaa etsiä hyvämaineinen kasvattaja. Rotukissanpennun tai aikuisen kissan hankkimisen paras puoli on se, että kissan ulkonäkö ja tuleva luonne voidaan ennustaa melko luotettavasti. Kysy eläinlääkäriltäsi tarkemmin kissojen tarttuvista taudeista, geneettisistä alttiuksista tai hoidon tarpeesta, jotta olet täysin valmis, kun uusi kissasi saapuu.

Kissan toivottaminen tervetulleeksi

Uusi kissasi tai kissanpentusi saapuu lähipäivinä, joten olet varmasti hyvin innoissasi. Saapumista edeltävinä päivinä riittää reilusti tekemistä, joten et varmasti pääse pitkästymään ennen kissasi saapumista.